Hiih­to­kes­kuk­sen mai­se­miin si­joit­tu­va tei­ni­seik­kai­lu pur­suaa kiiltävä­silmäi­siä kau­nii­ta ih­mi­siä. Juo­nes­ta ei sen kum­mem­paa tar­vit­se­kaan ker­toa. Kol­me nuor­ta. Lu­mi­lau­ta. Las­ket­te­lu­rin­ne. Huu­mo­ria. Kau­hua. Odot­te­lua. Kau­hun odot­te­lua.

Vah­vaan luon­nol­li­sen pe­lon il­ma­pii­riin no­jaa­va nuo­ri­so­kau­hu ei jo­ka ker­ral­la syn­ny toi­vei­den mu­kai­ses­ti. Vä­ki­val­lan ja ve­ren­maun ystä­vil­le Fro­zen jättää var­sin vähän, kuu­mot­ta­van olo­ti­lan sen si­jaan saa pyytämättä­kin.

Ah­dis­ta­vuu­des­saan yli­ver­tai­nen hi­das­tem­poi­suus on hie­no va­lin­ta ti­laan si­dot­tua jär­ky­tystä ku­vat­taes­sa. Kol­men hen­kilö­hah­mon sisäi­siin ke­mioi­hin on help­po sisäis­tyä, joh­to­roo­lien lisäk­si ih­mi­siä ei nähdä juu­ri­kaan. Kuo­le­man­pel­koa nä­kee ruu­dul­la har­voin näin kä­sin­kos­ke­tel­ta­va­na. Pri­mi­tii­vis­ten tun­tei­den ää­rel­le pa­laa­mi­nen ta­pah­tuu viek­kaas­ti, ra­ja elämän ja kuo­le­man vä­lillä on pie­nestä kiin­ni.