Joskus ajoitus on hyvä jos ei täydellinen.
Joskus ajoitus on hyvä jos ei täydellinen. Heti DVD-version nähtyäni Musta jää voitti parhaan elokuvan Jussi-palkinnon. Petri Kotwica nousi kertaheitolla kotimaisen elokuvan lupaavimpiin nimiin. Häneen luodaan nyt odotuksia, vaikka vastaanotto Berliinin elokuvajuhlilla jättikin toivomisen varaa.
Musta jää poikkeaa kotimaisista töistä siinä, että se pysyy todellisen elämän realistisissa puitteissa, mutta tarjoaa huikeita tilanteita, käänteitä ja ratkaisuja kuvatessaan ihmissuhdepelin livahtamista oudoille poluille. Se malttaa myös olla yrittämättä liikaa, vaikka draaman rakenteita rikotaankin ottamalla kahden naisen (upea Outi Mäenpää, luonteva Ria Kataja) näkökulmat tasa-arvoiseen asemaan. Asenne on hyvin humaani.
Samalla ohjaaja välttää perisuomalaisen angstin. Ahdistus ei mene rypemiseksi. Tämän johdosta elokuvan nimi on huonosti valittu, sillä moni odottaa Paha maa kakkosta.
Elokuva on niin tasapainossa, että normaaliin draamaan olisi riittänyt pysäyttää elokuva ajassa 1.25. Silti loppuratkaisu toteutetaan taidolla. Loppupäätelmäksi jää se, että rakkaus on itsekkäin seurapeleistä.
Laadukas kuva elää hieman. Aliasing-välkyntää nähdään muun muassa tuolien pantterikuvioissa, mutta muuten kuva näyttää kohtuullisen tarkalta. Itse kuvaus ja leikkaus ovat huipputasoa. Ääniraita toimii, ja Eicca Toppisen sellomusiikki palkittiin ansaitusti Jussilla. Ekstroja ei ole kahdelle levylle kovin paljon tallennettu: 23+13 min. dokumentit ja 12 min. haastatteluja. Haastattelujen parasta antia on häntäheikin roolin vetäneen Martti Suosalon kaskuilu armeijametodistaan: hän pyrkii nukkumaan kaikki tauot kuvauspaikalla. (PS)