New Or­lean­sin French Quar­te­ris­sa val­mis­tau­du­taan tär­keään sökö­pe­liin, kun tun­nus­tet­tu van­ha mes­ta­ri (E­dward G. Ro­bin­son) koh­taa nuo­ren haas­ta­jan (S­te­ve Mc­Queen). Haas­ta­jan ystävää (Karl Mal­den) ki­ris­tetään tar­joa­maan hy­viä kort­te­ja ystäväl­leen. Tytöt tu­le­vat ja me­nevät (Ann-Marg­ret par­haas­sa roo­lis­saan, hy­vin är­syttävänä, sekä via­ton Tues­day Weld), mut­ta pe­li py­syy. Juo­nes­sa ovat mu­ka­na mui­den muas­sa Cab Cal­loway ja Joan Blon­dell.

Lop­pu­tu­lok­se­na ei on­nek­si ole mitään fi­lo­so­fis­ta pää­telmää, vaan jom­pi­kum­pi ti­taa­neis­ta te­kee lo­pul­ta koh­ta­lok­kaan vir­heen. Hyvä jän­ni­te, mel­kein kuin omis­sa pe­leissä­ni kah­den vuo­den ja kah­den kuu­kau­den ai­ka­na Ou­lun Sa­no­mien pää­toi­mit­ta­ja­na 1980-lu­vul­la, jol­loin yk­sikään työpäivä ei men­nyt il­man sököä. Sal­do oli tältä ajal­ta 13 200 mark­kaa plus­sal­la. Kuin­ka täl­lai­sen voi muis­taa? Tai keh­taa tun­nus­taa.