Viet­na­min so­taan si­joit­tu­va, to­si­poh­jai­nen ker­to­mus ame­rik­ka­lai­ses­ta kau­ko­par­tios­ta, jo­ka kid­nap­paa viet­na­mi­lais­tytön sek­sior­jak­seen lie­vittääk­seen omaa pa­han olon tun­net­taan.

B­rian De Pal­man so­tae­lo­ku­va on en­nen kaik­kea ku­vaus mo­raa­li­ses­ta selkä­ran­gas­ta — sen kat­kea­mi­ses­ta koet­te­le­mus­ten ka­sau­tues­sa, tai­pu­mi­ses­ta ka­ve­ri­pai­neen al­la tai kestä­mi­sestä vas­toin val­ta­via pai­nei­ta. Hah­mot eivät juu­ri ke­hi­ty elo­ku­van ai­ka­na, eikä ku­kaan mie­histä vol­lo­ta lo­pus­sa syn­tejään puh­taak­si tai pidä Os­car-voit­toon vaa­dit­tua pa­lo­pu­het­ta, mut­ta mikään tästä ei ole luet­ta­vis­sa heik­kou­dek­si. Hah­mot ovat yk­sin­ker­tai­sia — mut­ta eivät yk­siu­lot­tei­sia — ja ryhmä­dy­na­miik­ka toi­mii se­kin us­kot­ta­vas­ti.

Sean Penn te­kee hyvän suo­ri­tuk­sen mies­tensä ar­vos­ta­ma­na, selväjär­ki­senä joh­ta­ja­na, jol­le vii­mei­nen pi­sa­ra vain on lii­kaa. Mic­hael J. Fo­xin mai­to­poi­kai­ma­go on elo­ku­van suu­rin ra­si­te, mut­ta mies pai­kal­laan hän­kin on.

Uu­si pi­den­net­ty ver­sio tar­joi­lee va­jaat 6 mi­nuut­tia ”uut­ta” ma­te­riaa­lia oh­jaa­jan vi­sion mu­kai­ses­ti. Koh­tauk­set ovat tut­tu­ja aiem­man DVD-jul­kai­sun pois­te­tuis­ta koh­tauk­sis­ta eivätkä käytännössä muu­ta elo­ku­van sisältöä lain­kaan, mut­ta muu­ta­man pal­kit­se­van het­ken ne lisäävät (mm. Eriks­so­nin kuu­lus­te­lun kään­ty­mi­nen ruu­miin löy­ty­mi­seen). Vä­kinäi­sen, jos­kin ar­me­liaan ly­hyen ke­hys­ker­to­muk­sen oli­si voi­nut sa­mal­la pu­dot­taa pois.