Kvartetti alkaa lupaavista lähtökohdista.
Kvartetti alkaa lupaavista lähtökohdista. Brittien hienoin näyttelijäkaarti on koottu Beecham Houseen ottamaan mittaa kaikkien esiintyvien taiteilijoiden kohtalosta, kun kukaan ei enää oikein ihaile, joku muistaa ja loppu häämöttää.
Klassista musiikkia ja oopperaa esittävien laulajien ja soittajien vanhainkodissa alkaa kuhista, kun aikoinaan maagisiin tuloksiin yltänyt oopperakvartetti on koolla samassa hoitokodissa. Viimeinen saapuja Jean Horton (Maggie Smith) pitää saada houkuteltua näyttävään comeback-esiintymiseen, mutta tulija on vastahakoinen.
Hienot näyttelijät ja mainio dialogi ei poista sitä harmia, että elokuvan käsikirjoitus pomppii pahasti. Kaiken lisäksi yli kahdeksankymmenvuotiaiden dementikkojen elämää esitellään miltei vaaleanpunaisin värein. Eipä ole juuri kärsimystä, makuuhaavoista ei kärsitä, eikä pissa-astioita viskota. Suoli pelaa, ja hormonit hyrräävät. Alan asiantuntija oli tosin voinut antaa tekijöille hyvän neuvon. Mistä tietää, että vanha ihminen alkaa dementoitua? Se alkaa siitä, että lääkäri määrää viagraa, pyynnöstä. Kuulin tämän elokuvaa katsoessani. Ei auta kuin uskoa. Ihminen palaa tärkeimpään eli filosofit ovat turhaan pohtineet elämän tarkoitusta. Kotihoidon asiantuntijat tietävät paremmin.
Elokuva käy kuitenkin osoituksena korkeasta brittiläisestä draama/komedia-perinteesta. Aivan viimeinen, realismin silaus, kuitenkin puuttuu.
Laadukas kuva ja ääniraita. Ei ekstroja. (PS)