Blake Edwardsin 1960-luvun Vaaleanpunaiset pantterien menestys perustui omaperäiseen huumoriin ja aikansa arvostetuimpiin koomikoihin kuuluneen Peter Sellersin vetovoimaan.
Blake Edwardsin 1960-luvun Vaaleanpunaiset pantterien menestys perustui omaperäiseen huumoriin ja aikansa arvostetuimpiin koomikoihin kuuluneen Peter Sellersin vetovoimaan. Uusintaversion ylle luotiin täten raskas paine.
Steve Martin selviytyy tarkastaja Clouseaun roolista kuitenkin niin suvereenisti, ettei tämä miksikään pettymykseksi jää. Elokuvan tekijöillä oli itseluottamusta kirjoittamaa Jean Renolle liki puhumaton, mutta sitäkin ilmeikkäämpi rooli tarkastajan apulaisena. Kevin Klinen poliisiprefekti jää aika kliseiseksi parivaljakon rinnalla.
Nauraa saa ja usein. Alkuperäisteosten tärkein juju jää kuitenkin tavoittamatta: tarkastajan lähipiiri pohti aikoinaan kuumeisesti, onko sankari imbesilli vai nero.
Laadukas kuva ja ääniraita tuovat nykypäivän tekniikan mahdollisuudet lähelle, mutta suunnattuja efektejä saati matalaa bassoa ei juuri osata hyödyntää. Ekstroissa ohjaajan keskinkertainen, mutta informatiivinen ja vähäkehuinen kommenttiraita. Vaihtoehtoista alkutekstijaksoa ei valitettavasti löydy levyllä, vaikka ohjaaja sitä mainostaa. Siinä ohjaaja on oikeassa, että tuotantoarvoiltaan elokuva on onnistunut, paljon tyylikkäämpi ja isompi kuin komediat keskimäärin. Julkaisu on täysin yhtenevä aiemman FS Filmin julkaisun kanssa. (PS/IJ)