Taideteollisen korkeakoulun elokuvalinjan lopputyönä toteutettu Thomas tarjoaa harvinaista herkkua kotimaisen elokuvan unohdetussa alalajissa, jossa keskitytään ihmisen psykologisiin tuntemuksiin kaiken alleen kätkevän vöyhäämisen sijaan.
Taideteollisen korkeakoulun elokuvalinjan lopputyönä toteutettu Thomas tarjoaa harvinaista herkkua kotimaisen elokuvan unohdetussa alalajissa, jossa keskitytään ihmisen psykologisiin tuntemuksiin kaiken alleen kätkevän vöyhäämisen sijaan.
Aika harva nykyelokuva malttaa odottaa, katsoa ja tutkia. Elokuva seuraa yksinäisen lesken (Lasse Pöysti) arkielämää kellariyksiössä. Ainoa linkki ulkomaailman hyörinään, veljen kanssa käydyt shakkiottelut, loppuvat heti alkuunsa, kun vastustaja kellahtaa lattialle. Jäljelle jää sooloshakki, näkymät pikkuikkunasta ja vaimon kuva.
Tekijät saavat kiittää sitä, että Lasse Pöysti lähti mukaan projektiin — hyvästä sydämestään luultavasti. Mutta Kjell Askildsenin novelleihin perustuva roolikin tuntui luultavasti läheiseltä.
Kukapa ei vanhana haluaisi kohdata pystypäin menneet tekonsa. Tämä mahdollistuu, kun toinen yksinäinen mies (Pentti Siimes) saapuu puistonpenkille.
Elokuva rakentuu niin hienovaraisesti ja Pöystin ansiosta hallitusti, ettei tarinan loppukoukkua luultavasti olisi edes tarvittu. Aina ei kaikkea tarvitse tietää. Luultavasti ratkaisu perustui alkuperäistekstiin. Saivarteluahan tama on, mutta todellista luovuutta olisi voinut olla se, ettei itse dilemmaa olisikaan paljastettu.
Laadukas kuva ja ääniraita toimittavat asiansa turhia lisäämättä, mitään puuttumatta. Ekstroihin on tallennettu traileri. (PS)