Oman käden oikeus -elokuvien saralla "Väkivallan vihollinen" on yksi ehdottomista kulmakivistä, jota on sittemmin imitoitu lukemattomia kertoja — mutta harvoin näin suoraan tai näin onnistuneesti.
Oman käden oikeus -elokuvien saralla "Väkivallan vihollinen" on yksi ehdottomista kulmakivistä, jota on sittemmin imitoitu lukemattomia kertoja — mutta harvoin näin suoraan tai näin onnistuneesti. Ohjaaja Neil Jordanin (mm. Veren vangit ja The Crying Game) uustulkinta kunnioittaa esikuvansa juonenkäänteitä ja kuvastoa uskollisesti tarjoillen miltei kaikki samat kohtaukset vain hieman muunneltuina (mm. metro-kohtaus, etsivä selaamassa lehtiä epäillyn kotona ja hääkutsukortit lomakuvien sijaan), mutta samalla kerronnassa on uusi analyyttisempi ote.
Tässä keskipisteessä on naisradiojuontaja (vakuuttava Jodie Foster tyypillisessä roolissaan), joka menetettyään sulhasensa järjettömässä väkivallanteossa muuntautuu vähitellen pelokkaasta surijasta määrätietoiseksi kostonenkeliksi. Vaikka alkuperäinenkään elokuva ei ollut missään mielessä yksisoluinen toimintajännäri, on tässä tunnekuohu selvemmin pinnassa ja yhteiskunnallinen kommentaari enemmän aukikirjoitettuna. Sankarittaren radiojuontajan työllä perusteltu kertojaääni toimii hyvin, joskin yhdistettynä värikylläisesti kuvattuihin pimeisiin kujiin antaa elokuvalle yllättävän supersankaritarinan vivahteen.
Upea audiovisuaalinen toteutus hyödyntää hienosti New Yorkin ja tarinan suomia mahdollisuuksia ja luo rikkaan tekstuuripitoisen ja äänten elegantisti täyttämän maailman. Teräväpiirtokuva on hienon filmimäinen ja ajoittain riittävän tarkka luodatakseen aivan ihohuokoisiin asti. Väritoisto on sävytetty herkullisen kylläiseksi, ja usein kaupungin hengen mukaisesti hieman sinivihreään sävyyn kallistuen. Toisto on miellyttävän roskatonta ja levollista, joskin yhdessä kamera-ajossa pöytäkello värisee silmiin nähden. Ääniraita on dialogiltaan moitteettoman välitön ja sekä tehosteiltaan että musiikiltaan ilahduttavan moninainen ja tilava. Dario Marianellin (mm. V niin kuin verikosto) musiikki toimii mainiosti niin rauhallisena taustana kuin tahdinlyöjänä pulssin noustessa.
Ekstroissa hyvä dokkari (1080i / 22 min) ja poistettuja kohtauksia (480i / 7 min). (IJ)