Har­ry Pot­te­rin saa­ga lä­hes­tyy lop­puaan vii­mei­sen näytök­sen ja­kau­tues­sa kah­dek­si elo­ku­vak­si. Sa­dun­hoh­toi­set kol­me kuo­le­man var­jel­lus­ta asei­naan pää­kol­mik­ko mars­sii pe­lok­kaan it­se­var­mas­ti koh­ti vii­meistä yh­tee­not­toa pa­huu­den kans­sa. Ta­ri­nan skoop­pi on suu­reel­li­nen, mut­ta sen ote kou­kut­ta­van in­hi­mil­li­nen. Seik­kai­lu ei hu­mal­lu suo­sion­sa tuo­mas­ta it­setär­keil­lystä vaan malt­taa pu­noa ma­kean jän­nittävän näytök­sen en­nen var­si­nais­ta fi­naa­lia.

Hie­man hä­vettää myöntää, mut­ta mi­nul­la kes­ti 10 vuot­ta en­nen kuin näin tämän. Vuo­si­kym­men sit­ten tämä jäi len­nol­la kes­ken kun silmät al­koi­vat reis­sun jäl­jiltä pai­naa lii­kaa. Nyt en­si­ker­taa näh­tynä elo­ku­va on upea synkkäsä­vyi­nen sa­tu, jos­sa on ri­paus Ku­nin­gas Art­tu­ria, Ta­ru Sor­mus­ten her­raa ja jo­pa Päätöntä rat­su­miestä, mut­ta ko­ko epi­so­di mais­tuu sil­ti ai­dol­ta Pot­te­ril­ta. Ja uu­si ylöspäins­kaa­lat­tu 4K-kuo­si on tun­nel­man vä­li­kap­pa­lee­na mui­kea.