Muis­tan oi­kein hy­vin 1990-lu­vun alun Lon­toon Pic­ca­dil­ly Cir­cu­sin, jon­ka hal­pis­ho­tel­lin vie­ressä si­jait­si Tower Re­cords. Jät­ti­myymälä oli au­ki 24 tun­tia vuo­ro­kau­des­sa. Se oli jo jo­tain. Tär­kein os­tok­se­ni oli to­sin hie­non brit­tiläi­sen Beyond Vi­sion VHS-sar­jan Ome­ga Man, tie­tys­ti laa­ja­ku­va­na. Siitä me­ni­kin sit­ten 20 vuot­ta en­nen kuin sain nähdä sa­man kult­tie­lo­ku­van BD-le­vynä.

Mo­nil­la po­pu­laa­ri­kult­tuu­rin kyllästä­millä on omat Tower Re­cords –­muis­ton­sa. Russ So­lo­mo­nin pe­rus­ta­ma yh­tiö myi mil­jar­dil­la dol­la­ril­la vuo­des­sa vii­si vuot­ta en­nen kuin me­ni kon­kurs­siin. Eipä enää ole Vir­gin Me­ga Sto­re­ja tai Hist Mas­ter’s Voi­ce –jät­ti­myymälöitä. Eikä Ant­ti­lan Top­te­niä tai Me­ga-E­pe’­siä. En­sin tu­li Naps­ter, sit­ten iTu­nes. Vi­nyy­lit ovat jää­neet vain dig­ga­rei­den ja keräi­lijöi­den asiak­si.

Do­ku­ment­ti ei ole sinänsä eri­tyi­sen hy­vin teh­ty, mut­ta ta­ri­na ja hen­kilöt ovat mie­len­kiin­toi­sia. Ta­ri­na sym­bo­loi sa­mal­la, kuin­ka jät­tiläi­set kaa­tu­vat ai­na. Kun sen het­ki on tul­lut. Mo­ni suu­ri ja kau­nein on jou­tu­nut tai­pu­maan jol­lei tait­tu­maan in­no­vaa­tioi­den ja mark­ki­noi­den muu­tok­sen edessä: IBM, Phi­lips, So­ny, No­kia.

E­lo­ku­van ni­mi viit­taa Geor­ge Har­ri­so­nin tup­la­le­vyyn ja ehkäpä osit­tain Da­vid Bowien lä­pi­mur­to­le­vyyn The Ri­se and Fall of Zig­gy Star­dust. Kaik­ki päät­tyy ai­ka­naan.