Jos jokin elokuva, niin tämä toteuttaa kuulua sanontaa “sota on politiikan suora jatke”.
Jos jokin elokuva, niin tämä toteuttaa kuulua sanontaa “sota on politiikan suora jatke”. Kunnian polut ei jää pelkäksi pasifistiseksi elokuvaksi, vaan toimii myös kylmänä tutkielmana sodan psykologiasta armeijan sisällä.
Kylmyyden ja etäisen näkökulman alla on ohjaaja Stanley Kubrickille ominaiseen tapaan sykkivää lämpöä ja tunteita. Sota merkitsee äärimmäisiä tunteita, mutta vaatii myös äärimmäistä hillintää.
Kunnian polut kuvaa hyvin ensimmäisen maailmansodan mielettömyyttä, sillä sotaa ei olisi edes tarvittu. Venäjän heikko tsaari pakotettiin tukemaan slaavilaisia veljiään Serbiassa. Kuulostaako tutulta?
Saattaa tosin olla, että sota syttyi logistiikan kehittymisen vuoksi, vaikka juuri alkeellisen sotateknologian takia se ei ollut kovinkaan tehokasta. Teknologiasta se tosin lähti liikkeelle: joukkoja kuljetettiin junin, joten liikekannallepanot pantiin käyntiin ikään kuin varotoimina.
Ydinsodan pelon ilmapiirissä elokuvattu teos pystyy näin ohjaamaan katsojan ajatuksia jo tulevaisuuteen. Jos tekniikan innovaatio johtaa täysin tarpeettomaan sotaan, mihin eksponentiaalisesti kasvava tekoäly meidät vielä johtaakaan. Ainakaan elokuva klassikoita se ei luone.
Elokuvan rakenne on kestänyt hyvin aikaa. Ensin soditaan, sitten juonitaan, käydään sotaoikeudenkäynti, koetaan dramaattinen teloitus ja lopulta mietitään, mitä kaikkea tämä itse kullekin tarkoittaa.
Suomessa ja Italiassa oltiin edistyksellisiä toisen maailmansotansa käyneiksi maiksi ja elokuva palkittiin tuoreeltaan. Muualla elokuvan takia suorastaan mellakoitiin ja sitä boikotoitiin, tietysti Ranskassa ja Francon Espanjassa, mutta myös Englanissa ja Yhdysvalloissa oltiin nuivahkoja.
Elokuva perustuu Humphrey Cobbin vuoden 1935 romaaniin, mutta se tuli tunnetuksi myös Broadway-näytelmänä.
Kubrickin maaninen pedanttisuus varjosti tuotantoa jo tällöin, kun avainkohtauksen ankka-ateria jouduttiin valmistamaan 68 kertaa. Sitä vastoin tiedustelupartio pyöriskelee ryömimisen lomassa. Ainakin minua opetettiin Suomen armeijassa toimimaan toisin. Jospa tekniikka kehittyi tältäkin osin sitten ensimmäisen maailmansodan.
Formaatin puitteissa erinomainen kuva on virheettömän vakaa, miellyttävän jäsentynyt ja levollinen. Filmirae on hallittua ja toisto vähintäänkin kohtuullisen erottelevaa. Kuva on hieman hailakampi ja paikoin myös pehmeäpi kuin voisi toivoa, mutta häiriöksi asti tästä mistää ei ole. Hilpeää kyllä tämä kuvattiin Saksassa vaikka tapahtumat sijoittuvat rintamalinjan toiselle puolelle Ranskaan.
Dialogin osalta ihastuttavan läsnäoleva ääniraita selviää kaikista osa-alueistaan mukisematta.
Ekstroissa elokuvatutkija Adrian Martinin hyvä kommenttiraita, traileri ja keskinkertainen sarja haastatteluita, joissa kuullaan elokuvatutkija Peter Krameria (15 min.), elokuvantekijä Richard Ayoadea (24 min.) ja kriitikko Richard Combsia (10 min.). Kommenttiiraita sisältää mietityn joskin samalla kovin venytetyn analyysin elokuvan jokaisesta kohtauksesta, mutta levyn haastattelupätkät jäävät sitä vastoin täysin mitäänsanomattomiksi. Boksissa lisäksi 36-sivuinen vihko. Kyseessä on brittipainos ilman suomenkielistä tekstitystä. (PS/IJ)