Po­ro­ja­los­ta­mon kel­la­ris­ta kuu­luu in­fer­naa­li­nen ko­li­na. Yhtäläi­syyk­siä ta­lon ylä­ker­ras­sa ruk­sut­ta­vien sähkö­lait­tei­den teol­li­seen ää­ni­mas­saan on ha­vait­ta­vis­sa. Nyt ei kui­ten­kaan ko­li­se tuo­tan­to­lait­teis­to. Pai­kal­li­nen nuo­ri­so se siellä vaan har­joit­taa omia jut­tu­jaan.

Hel­ve­tin esi­kar­ta­nos­sa jyys­tetään huo­lel­la. Pitkä­tu­kat paah­ta­vat il­moil­le pa­ho­lai­sen sä­ve­liä. Tämän soi­tan­nan kut­su­mi­nen pelkäk­si he­vi­ro­kik­si ei tee oi­keut­ta yh­tyeen ää­ni­mas­sal­le. Toi­min­ta on va­ka­vaa, poh­joi­nen me­tal­li ei ole lei­kin asia. Tun­nel­ma on vah­vas­ti läsnä. Mur­re­kin tait­tuu.

He­vi reis­su ker­too krei­si­ko­me­dian kei­noin syrjä­seu­dun nuo­ri­son kai­puus­ta pois syn­nyin­si­joil­taan. Maail­man­ku­van laa­jen­tu­mis­haa­veet ovat yk­silöl­li­syy­destään huo­li­mat­ta glo­baa­le­ja. Pää­sy­lip­pu­na suu­reen maail­maan voi toi­mia myös mu­sii­kil­li­nen lah­jak­kuus.

Jo­pa ras­kaan mu­sii­kin sääntö­kir­jaan tu­tus­tu­mat­to­man sil­min ja kor­vin tietää elo­ku­van­te­kijöi­den ymmärtävän mistä on ky­se. Toi­min­ta on va­ka­vaa kä­sit­te­ly­muo­don puh­taas­ta koo­mi­suu­des­ta huo­li­mat­ta. Road mo­viek­si yl­tyvä He­vi reis­su räis­kyy ver­baa­li­ses­ti, viih­dyttää ja nau­rat­taa — ihan oi­keas­ti.

He­vin reis­sun kä­si­kir­joi­tus ete­nee ryntäi­ly­ko­me­dian lai­na­lai­suu­det huo­mioon ot­taen kel­vol­li­ses­ti. Pa­pe­ri­nip­pu on tie­to­jen mu­kaan hiou­tu­nut ke­hi­ty­sas­teel­la jo pitkään. Vuo­si­kau­sien hie­ro­mi­ses­ta huo­li­mat­ta pla­riin on jää­nyt ka­sa epäo­len­nai­suuk­sia, joi­den ti­lal­la juo­nen pää­point­tien tar­kem­pi tut­kai­lu ja nä­ke­myk­sel­li­nen prio­ri­soin­ti oli­si nos­ta­nut ko­ti­mai­sen hul­lut­te­lun ko­vaan kan­sainvä­li­seen seu­raan.

Fan­tas­ti­set ele­men­tit ja sket­si­sar­ja­poh­jal­ta se­kaan is­ke­tyt koh­tauk­set na­ker­ta­vat kiin­nos­ta­vaa ydintä. Lau­la­ja Tu­ron (Jo­han­nes Ho­lo­pai­nen) ja kylän kuk­ka­kaup­piaan Miian (Min­ka Kuus­to­nen) hel­lyyttävän hau­raa­na ete­nevä suh­de jää kat­so­jal­le etäi­sek­si ja tois­si­jai­sek­si. Vil­le Tii­ho­sen per­for­moi­ma au­to­kaup­pias-is­kelmätäh­ti Jou­ni Tulk­ku on ka­ri­ka­tyy­ri­na jo as­tet­ta tur­han är­syttävä. Kär­jis­te­tyt roo­li­hah­mot tar­joi­le­vat yk­sioi­koi­suu­des­saan ai­noas­taan ko­miik­kaa. Sy­vyyk­sien kai­va­mi­nen jää jat­ko-o­sien tehtäväk­si.

O­tet­taes­sa huo­mioon la­ji­tyy­pin it­sel­leen piirtämät ra­ja­vii­vat, on ul­ko­muo­to ar­vo­kas. Kie­li pos­kes­sa ol­laan, mut­ta pa­huk­sen va­ka­vis­saan. Oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­jien, Juu­so Laa­tion ja Juk­ka Vidg­re­nin, in­to­hi­mo nä­kyy tin­kimättömänä lop­pu­tu­lok­se­na. Nuo­ri ja var­sin ko­ke­ma­ton näyt­te­lijä­kaar­ti hiou­tuu us­kot­ta­vak­si me­tal­lik­var­te­tik­si. Ka­ris­maa pur­suaa hen­kilö­hah­mo­jen lisäk­si eris­ni­mistä soit­ta­jien taus­tal­la. Vuo­si­kau­det kel­la­ris­sa hiou­tu­nut ke­mia esi­tetään us­kot­ta­vas­ti.

Vain ani­har­voin suo­ma­lai­sel­le elo­ku­val­le voi syn­ty­het­killä lu­va­ta kan­sainvä­listä huo­mio­ta, ai­na­kaan oma­peräi­syy­tensä vuok­si. Me­tal­lipök­sy­jen tark­kaa­vai­suu­den tun­tien, He­vi reis­su tul­lee saa­maan mah­dol­li­suu­ten­sa myös mu­siik­kin­sa puo­les­ta. Or­kes­te­rin en­simmäi­nen oma sä­vel­lys toi­mii ta­kuu­var­ma­na käyn­ti­kort­ti­na. In­ter­ne­tin ai­ka­kau­del­la tämä luon­nol­li­sen ai­nut­laa­tui­nen ja elin­voi­mai­nen tuo­tos ei me­tal­liväen sil­mien ohi aje­leh­di. (VA)