Fik­tii­vi­nen rak­kaus­ta­ri­na kir­jai­li­ja Emi­ly Brontën nuo­ruus­vuo­sil­ta en­nen ni­mi­teos­ten raa­pus­ta­mis­ta. 1800-lu­vun maa­seu­tu­mai­se­miin ja rik­kau­den syrjään kir­joi­tet­tu ta­ri­na ei py­ri ker­to­maan mitään his­to­rial­li­ses­sa mie­lellässä ai­toa tai to­del­lis­ta. Se­pit­teen va­paut­ta­ma ta­ri­na kui­ten­kin flirt­tai­lee mauk­kaas­ti spi­ri­tis­min kans­sa ja löytää lie­kik­seen nuo­ren ihas­tuk­sen pe­rin vai­vat­to­mas­ti.

Kau­nis ja su­la­vas­ti sol­ju­va ta­ri­na oli­si pe­rin kel­vol­li­nen il­man Brontën ni­meä­kin, jo­ka on tässä lo­pul­ta ra­si­te. Jos elo­ku­val­la ei ole hius­suor­tu­van­kaan ver­ran yh­teistä esi­ku­van­sa elämän kans­sa ja jos tar­koi­tus on vain ot­taa tästä ins­pi­raa­tio­ta voi­si uu­den ta­ri­nan ker­toa re­hel­li­ses­ti uu­sil­la ni­millä. Brontën ni­mi lie­nee lisän­nyt vaa­di­tun myötä­tuu­len elo­ku­van pur­jei­siin, mut­ta tästä huo­li­mat­ta ky­se on lu­paa­vas­ta esi­koi­soh­jauk­ses­ta ja tyy­li­puh­taas­ta num­mid­raa­mas­ta.