Mie­letön elo­kuu ei ole mie­letön elo­ku­va, vaik­ka se ker­too jos ei rak­kau­des­ta niin ai­na­kin ra­kas­tu­mi­ses­ta ja ra­kas­ta­mi­ses­ta.

Ko­ti­mai­sen elo­ku­van his­to­rias­sa ei juu­ri­kaan tun­ne­ta la­ji­tyyp­piä jär­kevä ko­me­dia. Mie­letön elo­kuu on sel­lai­nen.

Rai­ja Tal­vion mai­nios­sa ta­ri­nas­sa on pi­ka­res­kin mat­ka­ro­maa­nin tun­nel­maa, vaik­ka val­tao­sa koh­tauk­sis­ta ta­pa­huu Hel­sin­gissä 1962. Se muis­tut­taa so­pi­vas­ti Ar­to Paa­si­lin­nan par­hai­ta 1970-lu­ku­jen ro­maa­ne­ja, jois­sa oli ai­na­kin vii­te­ke­hyk­senä jo­kin yh­teis­kun­nal­li­nen tee­ma.

Elämän­ma­kua riittää, mut­ta rea­lis­mis­sa py­sy­tellään, vaik­ka ai­ka-a­join ta­pah­tuu eri­koi­sia koh­taa­mi­sia (Lee Har­vey Oswald län­nessä, UKK en­nus­ta­jal­la).

Val­tao­sa te­kijöistä on ol­lut pik­ku­lap­sia Kuu­ban krii­sin ai­kaan. Mu­kaan on­kin pei­lat­tu ko­ke­muk­sia 1980-lu­vul­la Neu­vos­to­lii­ton ma­si­noi­mis­ta rau­han­mars­seis­ta. Kom­mu­nis­tien jär­jestämä nuo­ri­so­fes­ti­vaa­li oli pro­pa­gan­daa kan­keim­mil­laan, mut­ta pa­ris­sa vuo­si­kym­me­nessä tai­dot hioi­tui­vat ja rau­han­mars­sei­hin ikävä kyllä us­koi mo­ni kom­mu­nis­mia kaih­ta­va­kin.

Tämän elo­ku­van ai­he­pii­riin ei tämä oli­si mah­tu­nut, mut­ta oli­si jos­kus mie­len­kiin­tois­ta nähdä elo­ku­va, jo­ka va­loit­taa ku­ka ja mikä lo­pul­ta nu­jer­si kom­mu­nis­ti­sen he­ge­mo­nian Suo­mes­ta. Sen te­kivät so­sia­li­de­mok­raa­tit. Eivät suin­kaan ah­neet kaup­pa­neu­vok­set tai oi­keis­to­lai­set po­lii­ti­kot.

Näyt­te­lijä­kaar­ti on pa­ras­ta mitä maas­ta löy­tyy. Myös ajan­ku­vaa luo­daan hie­nos­ti. Au­to­kan­taan kan­nat­taa tu­tus­tua, jos on klas­si­kois­ta kiin­nos­tu­nut – mai­nit­ta­koon mus­ta 1958 Ply­mouth Sa­voy. Tark­ka­silmäi­nen huo­maa Lusc­hi­no Vis­con­tin Roc­co ja hä­nen vel­jensä –e­lo­ku­van mai­nok­sen He­sa­ris­ta.