Ber­lii­nin fes­ti­vaa­leil­la esi­tet­ty Alek­si Sal­men­perän kol­mas pitkä elo­ku­va Pa­ha per­he on vi­suaa­li­ses­ti hal­lit­tu ja sen näyt­te­lijät pai­na­vat tuo­tan­toon vah­vat puu­mer­kit. Ku­vaa­ja Tuo­mo Hut­ri veistää ul­ko- ja sisä­ti­laa sä­vykkäik­si, muis­tijäl­jen jättä­vik­si ase­tel­mik­si val­ko­kan­kaal­le. Mut­ta ku­ten Sal­men­perällä aiem­min­kin, oh­jaa­jan oma kä­si­kir­joi­tus jättää ta­ri­nan puo­li­tie­hen, eikä köm­pelöiltä kään­teiltäkään sääs­tytä.

Vil­le Vir­ta­sel­la on bra­vuu­ri­mai­nen pää­roo­li tiuk­ka­na per­heenpäänä. Va­ra­tuo­ma­ri Mi­kae­lin ura on hui­pus­saan ja ha­jon­neen avio­lii­ton rau­nioil­ta isä oh­jaa ai­kuis­tu­vaa poi­kaan­sa Da­nie­lia oi­keil­le rai­teil­le ve­ren ma­ku suus­sa. Lau­ri Til­ka­nen on­nis­tuu tei­ninä nyt per­soo­nal­li­sem­min kuin Ska­vabö­len po­jis­sa. Käs­ky-e­lo­ku­van ran­kas­ta pää­roo­lis­ta tut­tu sen­suel­li Pih­la Vii­ta­la se­koit­taa ul­ko­mail­ta pa­laa­va­na Til­da-tyttä­renä Mi­kae­lin suun­ni­tel­mat ja uus­per­heen van­hoil­li­set ym­pyrät.

Da­niel ei ole ta­van­nut van­hem­paa si­sar­taan yli kym­me­neen vuo­teen. Ute­liai­suus su­vun sa­lai­suuk­siin ja tut­tuun tun­te­mat­to­maan joh­taa pidät­tyvän nuo­ru­kai­sen ko­ke­neem­man ja ko­kei­lui­hin val­miin Til­dan lä­hei­syy­teen. Ei tar­vi­ta kuin Mi­kae­lin per­heystävän epäi­lys sy­tyk­keek­si, en­nen kuin isän ta­sa­pai­no jo hor­juu. Si­sa­rus­ten erot­ta­mi­ses­ta tu­lee pak­ko­miel­le, jo­ka joh­taa Mi­kae­lin har­kit­se­mat­to­miin, epä­toi­voi­siin te­koi­hin.

Pa­han per­heen ta­ri­na on mah­dol­li­sen ra­jois­sa, mut­ta tun­tuu hae­tul­ta. Yh­teis­kun­nan ylä­ra­ken­teen ku­vaus ei kiin­ni­ty elet­tyyn ar­keen oi­kein miltään osin. Äk­kinäi­nen kään­ne jännä­rin suun­taan kid­nap­pauk­sin ja vä­ki­val­ta­maus­tein vai­kut­taa hätä­rat­kai­sul­ta saat­taa väljähtä­nyt juo­ni­ku­vio ryh­dikkää­seen päätök­seen.

Mo­net koh­tauk­set ja si­vu­hen­kilöt pe­rus­tel­laan hei­kos­ti. Mi­kae­lin uu­si vai­mo ja il­tatäh­ti sii­vo­taan pois tieltä ”­ho­tel­liin” jo en­nen ju­tun puol­tavä­liä. Is­mo Kal­lion de­men­tik­ko-vaa­ri jää Sal­men­perän kä­sit­te­lyssä tyhjäk­si huu­to­mer­kik­si. JP Sii­lin Blac­kout-fil­missä Kal­lion sa­man­ta­pai­nen, sai­ras­tu­va van­hus oli sentään tun­te­va ja toi­mi­va, kat­so­jaa kos­ket­ta­va ih­mi­nen. Vank­kaa Pert­ti Sve­hol­mia vää­rinkäy­tetään jou­to­roo­lis­sa lan­ko­na, ja As­ko Sar­ko­lan su­ku­lai­nen la­tis­tuu pu­hu­vak­si pääk­si. Tyhjäkäyn­nillä on myös Rei­no Nor­din, kun Til­dan epäus­kot­ta­val­le poi­kaystäväl­le ei tar­jo­ta ai­nek­sia pah­vi­ku­van ver­taa.

Sal­men­perä vat­voo si­sa­rus­ten etelän­mat­ka­haa­vei­ta ja ti­lin­tyh­jen­nyk­siä an­ta­mat­ta juon­teil­le to­del­lis­ta ka­tet­ta. Me­nes­tyk­sen mer­kit, ar­voa­sun­to, hie­not har­ras­tuk­set, ku­ten miek­kai­lu, gour­met-ruo­ka ja metsäs­tys, muo­dos­ta­vat pra­meat raa­mit. Näyttävät elo­ku­val­li­set puit­teet mah­dol­lis­ta­vaa elämän­ta­paa toi­saal­ta kri­ti­soi­daan kli­sei­ses­ti, kun hyvästä per­heestä tu­lee pa­ha per­he. Elo­ku­va ei sil­ti vas­taa is­kevän ni­mensä huu­toon.

Mi­kae­lin en­simmäi­nen vai­mo, Da­nie­lin äi­ti, on ai­hee­na ta­bu, mut­ta jää ar­voi­tuk­sek­si myös kat­so­jal­le. Til­dan taus­to­ja ei ava­ta, jo­ten Vii­ta­lan muu­ten läsnäo­le­va roo­li sei­soo ali­kir­joi­tet­tu­na tyhjän päällä.

Kun oh­jaa­ja Sal­men­perällä on it­sellään­kin lap­sia, tun­tuu elämäl­le vie­raal­ta, että Mi­kae­lin per­heessä ku­kaan ei ky­se­le ku­vas­ta ka­don­neen silmä­terän, Mi­lo-po­jan perään missään vai­hees­sa, ei isä, ei iso­ve­li, eikä iso­sis­ko. Mi­kael tun­tuu hel­pot­tu­neen saa­tuaan uu­den vai­mon ja lap­sen pois ja­lois­ta.

Saa­ri­seik­kai­lu, sa­mu­rai­miek­ka ja ta­ran­ti­no­mai­sen tra­gi­ko­me­dial­li­nen ve­ri­leik­ki upot­ta­vat Pa­han per­heen ta­hat­to­man pa­ro­dian suo­hon. Se on sää­li, sillä elo­ku­van oli­si pitä­nyt vas­ta al­kaa ko­meas­ta lop­pu­koh­tauk­ses­ta, jos­sa pitkästä hor­rok­ses­ta herän­nyt Mi­kael aut­taa Ju­ha­ni Nie­melän esittämää ren­kaan­vaih­ta­jaa ja jää hou­sun­lah­keet tuu­les­sa le­pat­taen silmä­tys­ten lop­puelämänsä kans­sa. (HB)