Englannissa nimensä luonut Pawel Pawlikowski on palannut isiensä maille Puolaan, ensimmäistä kertaa kokopitkiin hommiin.
Englannissa nimensä luonut Pawel Pawlikowski on palannut isiensä maille Puolaan, ensimmäistä kertaa kokopitkiin hommiin. Tarina sijoittuu 1960-luvulle, sodasta pikkuhiljaa toipuvaan itäblokkiin. Nunnaluostarissa kasvanut Anna johdetaan oman sukunsa, ja lopulta itsensä, jäljille.
Luostarin abbedissa kannustaa nuorta Anna-kokelasta tutustumaan ulkomaailmaan ennen lopullisen nunnavalan vannomista. Vastentahtoisesti Anna suostuu lähtemään ainoan lähisukulaisensa, lakimiesuransa laskusuhdanteessa kituvan Wanda-tädin luokse aistimaan hiukan toisenlaista elämää. Nousuhumalainen täti paljastaa tytölle uskomattoman historian, jonka sulatteleminen vaatii väkevämpiä voimia.
Klassista itäisen Euroopan elokuvaperimää jatkavan Idan rytmi on verkkainen, yhtä kaikki harkittu. Mustavalkoisuus synnyttää ajattomuuden tunteen, 60-lukulaisen puolalaismaiseman taustaksi. Asetelmat ovat harkittuja, kuvat hengittävät, tilaa on jätetty Jumalan puolelle. Teknisesti ja kerronnallisesti elokuva onkin onnistunut aikamatka sodanjälkeiseen Itä-Eurooppaan, epävarmuuden, samalla vapautumisen aikoihin. Annaa näyttelevä Agata Trzebuchowska on täysosuma, hillitysti tunteikas, yhtä aikaa viaton ja kuitenkin synnin ajatuksella leikittelevä.
Ida on poikkeuksellinen mestariteos. Se on samanaikaisesti pieni, mutta mykistävän kaunis pala taidetta. Taidetta, jossa joka osanen on runollisesti sommiteltu, jokainen toimiva yksinään, jokainen toimiva yhteydessään. Toisen maailmansodan muisto, FSO Syrenan kaksitahtimoottorin lemahdus, haudasta nostettu juutalaisruumis tai alkoholiin ja itsetuhoon kallellaan oleva lakimiesraunio eivät ole koskaan näyttäytyneet näin kauniina. (VA)