Näyttelijä Kari Väänänen, 56, osoitti jo elokuvissa Vaiennut kylä ja Klassikko, että pärjää tekijänä myös kameran toisella puolella.
Näyttelijä Kari Väänänen, 56, osoitti jo elokuvissa Vaiennut kylä (1997) ja Klassikko (2001), että pärjää tekijänä myös kameran toisella puolella. Onnistunut tv-sarja Taivaan tulet (2007) kasvatti odotuksia, että Väänänen keskittyisi taas myös teatterielokuvan tekoon. Havukka-ahon ajattelijassa hän on selvästi löytänyt persoonalleen sopivan kansanomaisen aiheen. Konsta Pylkkäsen on elokuvissa nähnyt jo 110 000 katsojaa.
Viime syksynä kuolleen kirjailija Veikko Huovisen esikoisromaani Havukka-ahon ajattelija ilmestyi 1952 ja sai jatko-osat vielä vuosina 1961 ja 2004. Kirjoista tuttu Pylkkänen on Kainuun korpifilosofi, joka savottahommien ohessa pohtii omaperäisin ajatuksin maailmankaikkeuden ilmiöitä niin mikro- kuin makrotasolla, basiliskoista ulkoavaruuteen.
Väänäsen filmi on pieni, kehityskaareltaan vaatimaton ja huumorissaan kädenlämpöinen. Sen tapahtumat eivät päätä huimaa, eikä juonta ole laisinkaan. Silti Havukassa on paljon sydäntä ja mielenrauhaa. Otokset koskemattomista erämaista, linnun lennosta ja veneen veteen piirtämästä vanasta voisivat olla vanhan suomifilmin ja turistimainoksen luontokliseitä. Huovisen maailmaan filmiversiossa kuvattuina ne kuitenkin tuntuvat niin ihanteellisilta ja aidoilta, että katsojastakin herkästi tulee havukkauskovainen. Timo Salminen on kuvannut Aki Kaurismäen elokuvat ja hienon lastenfilmin Pelikaanimies. Juuri kuvaajan herkkä ja syvä katse silmää miellyttävin sinivihersävyin tavoittaa korpifilosofin ”sinisten ajatusten” fantastiseen yltyvän luonteen.
Ohjaaja Väänänen osaa myös yllättää. Komeassa jaksossa avaruuksia savupiipun juurelta tavoitellessaan Konsta Pylkkänen matkaa Kubrickin Avaruusseikkailu 2001:n rinnalla hiuksia nostattavan psykedeelisiin maailmoihin.
Korpifilosofin imago
Kylänmiesten ja juoruakkojen huhupuheissa Pylkkänen muuttuu kahelista maisteriksi ja epäilläänpä häntä jopa Lentualla alastomia naisia lumpeenkukkien keskellä maalanneen taiteilijan (Gallén-Kallela?) lehtolapseksi. Pylkkänen itse pahastuu joistakin vihjauksista, mutta ei korjaa itselleen edullisia arveluja. Korpifilosofi varjelee imagoaan hymyilyttävän tarkasti ja pylkkerömäisen jääräpäin.
Onneksi Pirkka-Pekka Petelius luopui Konsta Pylkkäsen roolista, sillä osa on kuin luotu Kai Lehtiselle. Lehtinen ui jo pari vuotta sitten ilmiömäisesti toisen kansanedusmiehen, Kalle Päätalon nahkoihin, mutta Havukka-ahon ajattelijana näyttelijä on mestari. Lehtisen uskottavuus metsien luomumiehenä on sataprosenttista jo vanhastaan. Pylkkäsenä hänessä väikkyy Huovisen luoman hahmon silmänpilke, rehtiys ja hyväntahtoisuus. Siinä rinnalla ja aivan samasta puusta veistäen välittyy myös Lehtisen ymmärrys korpifilosofin oveluudelle.
Havukka-ahon ajattelijan tulkinta kulkee Lehtisellä kuin ajatus. Näyttelijä pyörähtää taitavasti kuin pikkulantin päällä, kun Pylkkäsen muhevuus vaihtuu ärhäkkään äkkipikaistukseen. Merkityksistä rikkaana roolin sisäistyneisyys näkyy näyttelijäntyöstä myös silloin, kun toisinajattelevan ymmärtäjän ja maailmaa vinosti katsovan ihmettelijän avaran mielen alta kuultaa yksityinen kipu. Pohtijan mieleen palaavat oma äpärälapsuus ja äidin kohtalo ja korvaan kuuluvat kyläläisten, noiden ”keskinkertaisten”, nimittelyt ja luulottelut. — Eikö ihminen saa olla semmoinen kuin on, jos ei kellekään pahaa tee?, Konsta ihmettelee.
Tarkassa puntarissa ovat niin välikäsien merkitys kuin erilaiset viisauden lajit. Kaukoviisaus taitaa olla Pylkkäsen ominta lajia, vaikka siinäkin asiat voivat jäädä toteutumatta tai tapahtua toisin kuin oli odotettu. Teoriaviisautta Konsta vertaa vanhaan haulikkoon, joka saattaa räjähtää silmille. Ja kaikista yleisin viisauden lajeista on jälkiviisaus. — Sillä on silmä kummassa paikassa, kun se katsoo taaksepäin, selittää Havukka-ahon ajattelija.
Sillä havukalla ei muuten ole mitään tekemistä havujen kanssa, vaan haukanpa hyvinkin. – Ajatus on kuin hiirihaukka, ei sitä pistetä keskitysleirille. Ajatuksella on isot siivet, opastaa Pylkkänen oppipoikaansa Nikkeä, jota esittää nuori Konsta Pöyliö. Pojan rooli on elokuvaversiossa korostunut, sillä hän on mietteiden kuulija, eräänlainen katsojan edustaja. Konsta on lapsen välikäsi ajattelun ihmeisiin. Näyttelijä Lehtinen ja ohjaaja Väänänen ovat elokuvayleisön välikäsiä Veikko Huovisen sinisiin ajatuksiin. (HB)