73-vuotias Woody Allen on saanut valmiiksi yhden vielä julkaisemattoman elokuvan Vicky Cristina Barcelonan jälkeen.
73-vuotias Woody Allen on saanut valmiiksi yhden vielä julkaisemattoman elokuvan Vicky Cristina Barcelonan jälkeen. Ohjaaja-käsikirjoittajan luovuus vain kiihtyy 2000-luvun ensimmäisen kymmenyksen loppupuolella. Allenin ahkera vuosi/elokuva –tuotteliaisuus ja turnauskestävyys on amerikkalaisen filmimaailman ilahduttavimpia ilmiöitä.
Ehkä veteraanilla on annettavana vain yksi teema ja muunnelmia, mutta kun aihe on ikuinen, voi vivahteikkaista sovituksista ja vaihtelevista orkestraatioista sommitella toinen toistaan kiehtovampia teoksia elokuvayleisön nautittavaksi.
Mutta kyllä Allenin elokuvat ovat muuttuneetkin. Uudelle vuosituhannelle tultaessa filmitarinat ovat käyneet suoraviivaisemmiksi ja yksinkertaisemmiksi. Poissa on filosofointi, angstit, terapiat ja postmodernien kielipelien nokkelat labyrintit. Elokuvien ilme on tullut arkisemmaksi, tavanomaisemmaksi ja realistiseksi. Mutta tyyli kehittyy myös luistavammaksi, joustavammaksi ja läpikuultavaksi. Turha näitä on paremmuusjärjestykseen laittaa, myöhempää ja varhaista Allenia. Sen enempää kuin pitää lopun ajan kepeää Buñuelia alkuperäistä anarkistia huonompana. Tai väittää brittikauden Hitchcockia paremmaksi kuin Hollywoodin mestaria.
Allen siirtyy uutuudessaan kolmen englantilaiselokuvan jälkeen Espanjaan – ja vaihtaa samalla olomuotoa kuin ammoisen filminsä Zelig. Eurooppalaiseksi tekijäksi äitynyt Allen on Vicky Cristina Barcelonassa paavillisempi kuin paavi itse, aivan kuin vanha koomikko olisi hiipinyt espanjalaisen Pedro Almodóvarin ja ranskalaisen Eric Rohmerin nahkoihin tekemään räiskyvien naisten keskistä henkevää kävely- ja keskusteluelokuvaa.
Jumalaisiahan he ovat, Oscar-ehdokas Penélope Cruz ja Scarlett Johansson. Eikä vähemmän tuttu Rebecca Hall jää rinnalla vaisummaksi. Pärjätäkseen valovoimaisten naisten joukossa, täytyy miespääosan olla varsinainen karismapakkaus. Ja Javier Bardem on.
Hall ja Johansson esittävät Vickyä ja Cristinaa, amerikkalaisturisteja Barcelonassa. Gaudín arkkitehtuurin sijasta kiinnostuksen kohde löytyy Bardemin maalarista, Juanista – jolla on riippuvuus originelliin exäänsä, Cruzin esittämään Maria Elenaan. ”Psycho woman”, sanoisi André Wikström ja osoittelisi päätään.
Amerikkalaisista kumpikin vuorollaan päätyy Juanin sänkyyn — Barcelonan helteessä puistonpenkkikin käy. Koska mies on kuitenkin niin jämppääntynyt Maria Elenaansa, ehdotetaan kimppasuhdetta. Kokeilunhaluiselle Cristinalle kävisi, mutta se ”suhde” on myrkkyä. Cristina ei halua sitoutua. Vicky taas on tahollaan vakaasti naimisissa.
Piiri pieni pyörii, mutta karusellin seisahduttua ollaan alkuasetelmissa. Silti kaikki on muuttunut. Tuo muutos ja siihen johtanut matka on Allenin kirjoittajan ja ohjaajan taikaa.
Intiiminä alkanut pieni elokuvamelodia kehittyy ja kasvaa loppua kohti, kun yhä useampi näyttelijäinstrumentti yhtyy soittoon tai lisää pienet sivuteemansa sävellykseen.
Woody Allenia ei taaskaan elokuvassa nähdä. Aiemmin Allen oli usein omien filmiensä sisäinen kertoja, mutta nyt Christopher Evan Welchin ääni tuo etäisyyttä, ”ulkoista puhetta”. Se lisää lomakesän kertomukseen sekä kirjallisia että dokumentaarinomaisia sävyjä.
Allen-komediakin on nykyisin melankolinen. (HB)