Seit­semän täy­sin ir­ral­lis­ta ly­hy­te­lo­ku­vaa yh­teen ni­pu­tet­tu­na, mut­ta näyt­te­lijä­kaar­ti on odot­ta­mat­to­man ni­mekäs. Ge­rard But­ler on it­se­mur­haa hau­to­va epä­toi­voi­nen ja epäus­kot­ta­va kir­jai­li­ja Eng­lan­nis­sa (P­lea­se!, 2001). Stel­lan Skarsgård on Treb­lin­kan kes­ki­tys­lei­rin kom­men­dant­ti, jo­ka ra­ken­te­lee kä­ki­kel­lo­ja ja ka­ve­raa ju­ta­lais­pal­ve­li­jan­sa kans­sa (Tor­te Blu­ma, 2005). Ju­lie Del­py on psy­kiat­rin luon­na pik­ku­tytöstä as­ti kul­ke­nut nai­nen, jo­ka nyt pää­tyy ta­lon ka­tol­le ma­sen­nus­taan pun­ta­roi­maan (Not­ting Hill An­xie­ty Fes­ti­val, 2003). Imel­da Staun­ton on luk­sus­ho­tel­liin vii­mei­sek­si yök­seen kir­jau­tu­va pir­teä elä­keläi­nen, jon­ka su­vus­sa kaik­ki ovat kuol­leet ta­san 57-vuo­tiai­na (Rea­dy, 2002). Char­lie Sheen ja An­na Fa­ris juon­ta­vat ta­vaus­kil­pai­lua (S­pel­ling Bee, 2004). Eva Men­des on tien var­teen jää­nyt nai­nen, jon­ka apuun saa­puu ny­kypäivän me­kaa­nik­ko­ri­ta­ri (Guil­ty Hearts, 2005). Kat­hy Ba­tes on tuo­ma­ri, jo­ka kuu­lee köyhän maa­han­muut­ta­jan unel­mia (T­he Ing­ra­te, 2004).

Lä­hes kaik­kia ta­ri­noi­ta vai­vaa sa­mat on­gel­mat: ta­ri­na on tyhjänpäiväi­nen, hah­mot täy­sin epäus­kot­ta­via ja au­dio­vi­suaa­li­nen to­teu­tus jää vi­deo­mai­sek­si yliy­rittä­mi­sek­si. Poik­keuk­sen muo­dos­taa Imel­da Staun­to­nin täh­dittämä ja Sa­vi­na Del­li­cou­rin oh­jaa­ma yllättävä ta­ri­na, jo­ka on haus­ka ja ele­gant­ti — pait­si puit­teil­taan, myös en­nen kaik­kea nar­ra­tii­vil­taan. Myös Char­lie Shee­nin ja An­na Fa­ri­sin läppä jak­saa hu­vit­taa yh­den kat­se­lu­ker­ran yli. Näitä kah­ta lu­kuun ot­ta­mat­ta tar­jon­ta on yh­den täh­den ku­raa.