Robinsonin perhe pani pelkäämään pahinta.
Robinsonin perhe pani pelkäämään pahinta. Onko Disneylle animaatioita tuottavan Pixarin tähti haalistumassa? Kun vielä nukahdin Rottatouillen ensimmäisen kohtauksen jälkeen Atlantin yllä, odotukset eivät olleet korkealla videolaitoksen saapuessa.
Ilo oli sitäkin suurempi, kun paljastui, että tuotantoyhtiö pystyi kiteyttämään funny animals –genren peruslähtökohdan. Puhuvat eläimet kuuluvat satujen perinteeseen. Ne ovat ajatuksena täysin absurdeja, jotta tarinassa pystytään etäytymään kohteesta ja irvailemaan ihmiselämän kummallisuuksille.
Rottatouille hyödyntää ruoka- ja viinibuumia, johon liittyy kummallista snobismia. Kun jenkit ja britit alkoivat Michelin-hörhöilynsä, unohtui se, että ranskalainen rakastaa ruokaa. Sen tuoma sosiaalinen arvo oli vain mauste.
Kun yleensä keittiön pahimpana vihollisena pidetty rotta pelastaa pariisilaisravintolan oivilla kehitelmillään, päästään samalla ottamaan kantaa rasismiin, luokkaeroihin ja politiikkaan. Tätä ei kuitenkaan tarvitse ajatella, palan voi haukata kuinka kevyellä mielellä tahansa.
Tarkka, tyylikäs ja näyttävä kuva- ja ääni-ilmaisu kuuluu Pixarin perushyveisiin. DVD-levyyn verrattuna erot ovat tavallista pienempiä digitaalianimaation takia, mutta teräväpiirron hieman tarkempaa jälkeä voi verrata hienosti toteutetun viemärikohtauksen tai Pariisin kattojen yllä toteutetussa panoraamassa. Ekstroihin on tallennettu kaksi lyhytanimaatiota, 13 min. haastattelu, 6+1+4+2+2 min. dokumentit, 20 min. poistettuja kohtauksia ja hahmoprofiilit. (PS)