Takashi Miiken komeassa, kaksituntisessa periodifilmissä hyvät samurait käyvät ankaraan ja epätoivoiseen hyökkäykseen taatakseen kestävän kehityksen 1840-luvun Japanissa.
Takashi Miiken komeassa, kaksituntisessa periodifilmissä hyvät samurait käyvät ankaraan ja epätoivoiseen hyökkäykseen taatakseen kestävän kehityksen 1840-luvun Japanissa. Nimen kolmetoista "salamurhaajaa" väijyvät pääkaupunki Edoon matkaavaa hallitsevan shogunin sadistista velipuolta. Naritsugu Matsudairan valtaannousu on estettävä, jotta kansan ei tarvitsisi tulevaisuudessa kärsiä. Myös shogunin valta-asema voi olla uhattuna, jos se menettää alamaisten kunnioituksen huonolla käytöksellään.
Naritsugusta aiotaan Edossa nimetä shogunin pääneuvonantaja. Hänellä on tukenaan omien samuraidensa kyselemätön lojaalisuus: vaikka isäntä tiedetään julmaksi roistoksi, hänen lähes jumalinen asemansa edellyttää alaisten uskollisuutta. Tätä tilannetta vastaan nousee shogunin vanhempi neuvonantaja, joka näkee kestämättömän tilanteen ja vetää siitä johtopäätökset. Shimada Shinzamonin johtamat samurait värvätään estämään vallan turmelus ja shogunaatin ennenaikainen tuho. Shinzamonin tehtävänä on salamurhata Naritsugu tiellä Edoon. Numerot tosin eivät ole suotuisia: kolmeatoista samuraita vastassa on oletetun seitsemänkymmenen sijasta parisataa Naritsugun sotilasta.
Kulttiohjaaja Miiken tuore samuraiseikkailu seuraa suuren esikuvan, Akira Kurosawan Seitsemän samurain jäljillä. Tässäkin kerätään sekalaista seurakuntaa epäitsekkääseen kamppailuun oikeuden puolesta. Viisas johtaja valitaan ja hänen rinnalleen enemmän tai vähemmän vastahakoisia, vanhoja ja nuoria jousen, keihään ja miekan käyttäjää. Assassiinit täydentävä kolmastoista kunniasamurai on Seitsemän samurain legendaarisen Kikuchion (Toshiro Mifune) tapainen rento metsäläinen Koyata (Yusuke Iseya). Tämä osoittautuu korvaamattomaksi lähitaistelijaksi linkonsa kanssa — ja lopulta elämää suuremmaksi koomiseksi hahmoksi.
13 Assassins perustuu Kaneo Ikegamin (joka käytti myös nimeä Shoichuroy Ikemiya) käsikirjoittamaan japanilaiselokuvaan, jonka Eiichi Kudo ohjasi 1963. Kudo (1929 — 2000) mainitaan vain ohimennen minun hyllystäni löytyvissä englanninkielisissä japanin elokuvan historiikeissa. Tuotteliaan Kudon mustavalkoversio on muodollisesti pätevä, 60-luvun muodikkaan modernismin leimaama, tyyliltään jo vanhahtava ja melko persoonaton teos. (Sikäli mikäli Jusan-nin no shikakun eli The Thirteen Assassins -elokuvan YouTube-tallenteesta voi mitään päätellä).
Kudon aikaansaamat kuvat ovat paikoin komeita, mutta uustulkinnalle filmi häviää paitsi keskinkertaisemmalla ohjaajallaan, myös vaatimattoman budjetin rajoituksilla. Kevyellä rekvisiitalla ja suureksi osaksi paljastavissa studiolavasteissa toteutettu puolituntinen lopputaistelu jää köyhäksi Miiken intensiivisen käsittelyn rinnalla. Uudessa versiossa ratkaisuhetkistä luodaan hengästyttävä nelikymmenminuuttinen. Kaikkien kolmentoista samuraisankarin yksilölliset kohtalot piirtyvät vahvoina Miiken hallittua kokonaiskuvaa vasten.
Vaikka Ikegamin tarina on sama, painotukset ovat luonnollisesti erilaisia. Todella eläneen Naritsugu Matsudairan (1811 — 1935) julmuus jää vanhemmassa elokuvassa viitteellisemmäksi. Miike ja käsikirjoittajansa Daisuke Tengan pidentävät samoja kohtauksia, ikään kuin jälkikäteen paljastavat, mikä alkuperäisestä jouduttiin "sensuroimaan" pois.
Molemmissa fimiversioissa avauskuva on ylhäisön jäsenen suorittama seppuku (harakiri, rituaali-itsemurha) protestina tapahtuneille ylilyönneille. Miiken Naritsugu on julmempi alamaistensa kohtelussa. Nuorenparin kohdalla morsiamen raiskaus ja sulhasen tappo ovat raaempia ja kokonaisen perheen surmaaminen näytetään yksityiskohtaisesti.
Miike kiristää ruuvia vielä lisää näyttämällä Naritsugun raajarikoksi tekemän neidon alastoman vartalon. Tytön vain suullaan piirtämä kalligrafikirjoitus "verilöyly" on loppufilmiä piinaava johtoajatus.
Meneekö Miike liiankin pitkälle? Voi olla, etteivät vankkatekoisen filmin ratkaisun hetket sittenkään perustele alun sadismia. Teoillaan paholaismaiseksi leimattu Naritsugu osoittautuu oletettua pienemmäksi hahmoksi, jonka pelokkuus (ja jonka lausuma kiitos surmaajilleen lyhyen ja surkean elämänsä jännittävimmästä päivästä!) on melkeinpä pettymys. Sama — "ei paukahtaen vaan kitisten" — loppuminen vaivasi myös 60-luvun versiota. Suuri paha osoittautuu vain arkisen ahneeksi ja ilkeäksi murhaajaksi.
Mutta loppukohtausta ennen nähdään mahtikamppailu kylässä, jonne samuraimme ovat asettuneet väijymään Naritsugun joukkoja. Miike näyttää aluksi kuvan, jonka oivallus on melkeinpä yhtä mieleenpainuva kuin irtihakattu käsi koiran suussa Kurosawan Yojimbo-elokuvan alussa. Tosin kylän raitilla viattomana pissaava pikkupoika on tarkoitettu rauhoittamaan Naritsugun tiedustelijat, jotta pääjoukot ratsastavat suoraan ansaan — niin kuin elokuvassa käykin.
Taistelu etenee jousien käytöstä keihäisiin ja lähitaistelun tuoksinassa esiin vedettyihin samuraimiekkoihin. Myös Shinzaemonin porukan räjähde-ekspertit ovat toiminnassa ja originaalina temppuna nähdään tuliselkäinen härkälauma vihollista tallomassa. Se kysymys tylsiltä loogikoilta vain herää, etteivätkö tuohon aikaan jo käytössä olleet tuliaseet olisi ratkaisseet taistelua heti kättelyssä Naritsugun voitoksi? Nyt ampumista ei nähdä. Tarina taitaakin olla keksitty uuslegenda? Sen lopuksi viitataan historiankirjoitukseen, jonka mukaan Naritsugu Matsudaira kuoli 24-vuotiaana Edon matkalla, mutta virallisen tiedon mukaan sairauteen.
Takashi Miiken, 52, samuraikatraassa kaikki ovat persoonia. On kuvaavaa, että joukon johtaja Shinzaemon (Koji Yakusho) kutsutaan tehtävään kesken eläkepäivien rauhallisen kalaretken, kun palvelija kahlaa veteen kantaen miekkoja, jotka mestari saa vaihtaa ongen tilalle. Veteraanisamurain rinnalla tärkeimmäksi taistelijaksi nousee Shinzaemonin veljenpoika, joka on luppoaikanaan sortunut uhkapeliin ja naistennaurattamiseen. Suuren tehtävän koulimana veltto nuorimies kuitenkin kohoaa aidon samurain mittaan. Kiinnostava on myös porukan nuorin Ogura Shoujiro (Masataka Kubota), jonka ensimmäisessä taistelussa ronineita, isännättömiä samuraita, vastaan suorittama surma on pojalle pysäyttävä tulikaste.
Tinkimättömänä ja loisteliaanakaan 13 Assassins ei nouse Seitsemän samurain ihanteellisuuteen ja unohtumattomaan rikkauteen ja sen henkilöiden syvyyteen. Kurosawan klassikko levittää isolle kankaalle kokonaisen historian, maailman ja sen inhimillisyyden kirjon rakkaudesta kuolemaan ja onnesta pettymykseen. Miiken elokuva esittää nihilistisen synkän siivun, sattumuksen, jossa hahmot ovat pelkistettyjä kuin puupiirroksessa. Omalla tavallaan 13 Assassins on kyllä yhtä nautittava katsomiskokemus ja osoitus Miiken genretaidoista kuin samurailänkkärinsä Sukiyaki Western Django (2007).
Japanilaisversio on parikymmentä minuuttia pitempi. Lyhyempi leikkaus on tiettävästi Miiken siunaama. Kesto levyllä on tasan kaksi tuntia, ei takakannen ilmoittama 125 minuuttia. (HB)