Ei liene suotavaa arvostella jotain, mitä hypettää tai inhoaa.
Ei liene suotavaa arvostella jotain, mitä hypettää tai inhoaa. Näin ollen taustaksi paljastan, että The Who, Small Faces, Mink DeVille, New York Dolls, Johnny Thunders & The Heartbreakers, Pirates ja Mott the Hoople ovat minulle kaikkein tärkeimmät rockbändit.
Varsinkin viimeinen soi 1970-luvun lopulla Ian Hunterin ja Mick Ronsonin kultakauden ansiosta hyvin paljon levylautasellani. Bändi teki siltaa Jerre Lee Lewisistä Dylanin kautta glamrockiin ja lopulta punkiin.
Dokumentti saa vanhan fanin innostumaan. Mott oli hankala kategorisoida, joten tämän elokuvan jälkeen päätyy uuteen rockin lajityyppiin, jonka bändi keksi: Vaudeville Rock. Seuraajia olivat ehkä Alex Harvey, edellä mainittu Dolls, monet hevibändit Iron Maidenista jopa AC/DC:hin, mutta jälkimmäiset vain lavashownsa ansiosta.
Siihen nähden kuinka rajua elämää bändi vietti ja varsinkin soolokitaristit vaihtuivat, Mott säilyi ehkäpä kilpailijoitaan terveimpänä. Harva klassikobändi pystyy esiintymään 40 vuoden kuluttua hajoamisestaan alkuperäiskokoonpanossaan. Laulaja ja keulahmo Ian Hunter esiintyi viimeksi Suomessa, Kulttuuritalolla, keväällä 2010, eikä kahdeksaakymmentä käyvä mies juuri vanhukselta vaikuttanut. Mies sentään sai kuulun hermoromahduksensa jo 1974!
Dokumentti ansioituu esitellessään tuottaja Guy Stevensin tärkeän vaikutuksen aikansa musiikkiin. Freen esikoisen ja Clashin London Callingin välissä rockin hullu taikuri vaikutti ennen kaikkea Mott the Hooplen taustalla. Mies keksi bändille oudon nimen Willard Manusin samannimisestä romaanista. Se kertoo Norman Mott –nimisestä häiriköstä, joka liittyy friikkisirkukseen pakoillessaan Vietnamin keikkaa. Hoople rimmaisi suomeksi vaikkapa hoopona.
Dokumentti toimii dokumenttitason kuvalla ja äänellä. Lopulta ei oikeastaan haittaa edes se, ettei mukana ole 5.1-miksausta. Vanha kunnon stereo luo oikeaa ajankuvaa. Levyllä ei ole tekstitystä. Ekstroihin on tallennettu 70 minuutin dokumenttikooste, josta pieni osa on yhtyeen vuoden 2009 Hammersmithin konsertista. Lisäksi mukana on 12-sivuinen Morrisseyn kirjoittama triviavihko ja viisi hienoa postikorttia. R0-levy. (PS)