Sarjakuvista ei yleensä tule hyviä elokuvia, se on jo melko aukottomasti todistettu, mutta miksei Hollywoodissa uskalleta enää tehdä oikeasti tiukan synkkiä toimintaelokuvia?
Sarjakuvista ei yleensä tule hyviä elokuvia, se on jo melko aukottomasti todistettu, mutta miksei Hollywoodissa uskalleta enää tehdä oikeasti tiukan synkkiä toimintaelokuvia? Tämä pohjattoman ponneton, läpeensä teennäinen ja keinotekoisen synkistelevä toimintapätkä perheensä menettäneestä kostonenkelistä latistuu kliseeksi jo ennen kuin sankarin traumoja päästään luomaan.
Jos taustalla oleva sarjakuvakaan ei ollut lajinsa merkkipaalu, oli se kuitenkin monin verroin viihdyttävämpi ja jopa uskottavampi teos. Nyt viimeistään venäläisen ammattitappajan ilmestyttyä on selvää, että alkuperäisen henki on tekijöiltä ollut pahemman kerran hukassa. Kylmän mutkaton ja periksi antamaton kostokertomus on muuttunut friikkisirkukseksi, jossa lapsille opetetaan, että suruun pitää juoda viskiä ja jääkaapinovi sekä vessanpönttö ovat soveliaita lyömäaseita. Kuka oikein on edes päättänyt, että megalomaanisen yliampuva väkivalta on hyväksyttävämpää kuin fysiikan lakeja noudattava väkivalta, jossa huitaisu sattuu ja luoteihin kuolee?
DVD:llä vakuuttanut kuva näyttää edelleen hyvältä, mutta vaikka jälki onkin hetkittäin asiallisen jäsentynyttä jää moni otos HD-mittapuulla pehmeähköksi. Toisinaan myös rakeisuus nostaa päätään, huomattavimmin ensimmäisissä rantakuvissa, mutta pääosin jälki on miellyttävän levollista. The Rock -elokuvasta plagioitu teemamusiikki ei edelleenkään herätä helliä tunteita, mutta muutoin äänimaailma kuulostaa pykälän verran eloisammalta ja tilakuvaltaan jäsentyneemmältä kuin ennen.
Ekstroissa ohjaajan keskivertokommenttiraita, vaihtoehtoinen alku (4 min.), poistettuja kohtauksia kommentein (3 min.), making of (30 min.), kooste posteritaiteesta (6 min.), kooste stunteista (28 min.) ja karsea Drowning Poolin musavideo. (IJ)