Ihmeiden aika ei ole ohi.
Ihmeiden aika ei ole ohi. Ei edes elokuvissa.
Gravity toteutti kaksi toivetta, joiden ei olisi kuvitellut koskaan toteutuvan. En ainakaan minä henkilökohtaisesti tätä odottanut.
Suurempi toive oli vielä kerran nähdä toimintaelokuva, joka pystyy luomaan draamaa ja jännitteitä ilman väkivaltaa. Näemmä piti mennä aina lähiavaruuteen saakka.
Toinen pienempi toive oli, että edes kerran tuntuisi 3D-elokuvan katselu henkisesti ja ennen kaikkea fyysisesti rentouttavalta. Kun tämä toive toteutui ilmaisua paranten, en voi muuta kuin kiittää.
Gravity kertoo avaruusasemalla työskentelevästä puheliaasta komentajasta (George Clooney) ja sulkeutuneesta astronautista (Sandra Bullock), jotka joutuvat pulaan. Käytännössä kyse on kahden henkilön teatterista, jonka näyttämönä on erikoistehosteiden kautta toteutettu uskottava maailma.
Tavallaan haluttaisi olla sanomatta mitään enempää, jotta jokainen voisi ottaa harvinaislaatuisen Hollywood-elokuvan vastaan täysin omin asenetein. Minulle tämä johti ajatuksiin miehen ja naisen suhteesta. Molemmilla tärkeä osansa. Mies antaa turvaa, myös imperatiivia. Äiti on silti isoin fundamentti.
Loppukohtaus kuvaa biologisesti ja lopulta emontionaalisesti tärkeintä matkaa, joka ei vie kehdosta hautaan, vaan kohdusta elämään.
Yksi mysteeri jää kummittelemaan. Astronautin puvussa lukee L. Demidov. Viittaako se tsaarin aikaisessa asetuotannossa kunnostautuneeseen ruhtinassukuun?
Referenssitason kuvaa ja ääntä. Kolmiulotteisuus pääsee täysimääräisesti ja luonnollisesti oikeuksiinsa. Ääniraidan hienouksia on se, että toisin kuin avaruusoopperoissa yleensä, tekijät ovat kunnioittaneet painottoman tilan todellista äänettömyyttä. Monikanavaääntä käytetään tehokkaasti, kun on tarkoitus korostaa radioääntä tai happea sisältävien tilojen erilaisia ääniä. Ekstroissa on 166 min. dokumentit ja Cuarónin lyhytelokuva Aningaaq introlla (10 m.) (PS)