Oli kyse sitten korkeakulttuurin, populaariviihteen tai ylipäätään älyllisen historian merkittävistä toimijoista niin he ovat aina osanneet hyödyntää jo luotua.
Oli kyse sitten korkeakulttuurin, populaariviihteen tai ylipäätään älyllisen historian merkittävistä toimijoista niin he ovat aina osanneet hyödyntää jo luotua. Joku puhuu varkauksista, joku kehitystyöstä. Joka tapauksessa ihmisen älykkyydelle on ominaista yhdistää asioita.
Tämä tausta auttaa hyvin paljon The Last Ship -televisiosarjaa. Tuottaja Michael Bay keksi hyödyntää William Brinkelyn 1980-luvulla kirjoittamaa romaania, joka kertoo yksinäisestä aluksesta, joka yrittää selvitä ydinsodan tuhojen jälkeisessä maailmassa. Tekijäiksi hän sai tv-sarjakonkarit Steven Kanen ja Hank Steinbergin.
Juonta ja asetelmaa muutettiin aika tavalla. Vaikka venäläiset tv-sarjassa ovatkin konnan roolissa, suurin vihollinen on pandemia, joka niittää miljoonia päivässä. Laivaväkeä vie eteenpäin toive löytää virukselle rokote.
Romaani ja tv-sarja ottavat vaikutteita tyylitietoisella tavalla. Genre-elokuvien ystäviä miellyttää se, että monien aiempien kirjojen ja elokuvien luomia asetelmia ja tunnelmia lähestytään, mutta hienovaraisesti. Tällaisen tarinan voisi luoda henkilö, joka on aikoinaan pitänyt tällaisista: Viimeisellä rannalla (On the Beach), Maailma vuonna 2022 (Soylent Green), Viimeinen mies (Omega Man), Edgar Rice Burroughsin suomentamaton pienoisromaani Beyond Thirty (1915), Alistair Macleanin Kalmankoura (1964), lukemattomat muut apokalyptiset tarinat, zombie-lajityyppi ja miksei jopa Hornblower-romaanisarja. The Last Ship kuitenkin nousee omalle jalustalleen kohtuullisen järkevänä jatkumona.
Tärkeintä on se, ettei se kapsahda miltei kaikkien suosittujen sarjojen perisyntiin: se ei kiristä katsojien odotuksia niin äärilleen, ettei niitä pystyisi lunastamaan tyydttävästi edes Shakespeare tai Cervantes.
Hyvää on myös se, ettei suljetun tilan psykologiassa kapsahdeta ilmeisimpiin ja kliseisimpiin asetelmiin henkilöiden välillä. Greyn anatomiassa katsojia pikkutytöistä täteihin hurmannut Eric Dane on kapteeni, johon kuka tahansa luottaisi. Adam Baldwin osoittaa kapteenin kakkosmiehenä, ettei tosiaankaan ole sukua Baldwinin velinelikolle, sillä hän osaa näytellä. Rhoma Mitran tiedenainen jää kaksikon varjoon.
Oikeastaan tässä ei ärsytä kuin sympaattisten osanottajien luoma illuusio amerikkalaisista suurina rauhanrakentajina. Todellisuus ei tue näkemystä. Britit olisivat tehneet tämän toki vielä taitavammin jos olisivat vastaaviin tuotantopanoksiin päässeet käsiksi. Se olisi ollut maailmanhistorian näkökulmasta vieläkin riemastuttavampaa.
Laadukas kuva ja ääni. Kahdella levyllä. Ekstroissa neljän jakson kommenttiraidat, 42 min. dokumentit ja 52 min. Comicon 2014:n paneelikeskustelusta, hahmoprofiilit sekä 11 min. takaumat. (PS)