Vic­tor Hu­gon Jean Val­jea­nin maanpääl­li­nen vael­lus, ilo, elo ja kur­juus. Elo­ku­vas­ta huo­maa, että Vi­doc­qin seik­kai­lut ja Ale­xand­re Du­mas am­men­si­vat sa­mas­ta so­siaa­li­ses­ta kur­juu­des­ta kuin Hu­go, mut­ta ke­vyem­min.

Jee­sus­hah­moi­nen pää­hen­kilö (Liam Nee­son) ai­heut­taa vai­noo­jal­leen po­lii­si Ja­ver­til­le (mai­nio Geoff­rey Rush) kär­si­myk­siä pal­kit­se­mal­la pa­hat teot ar­mol­la.

Hu­gon vai­kut­ta­va ta­ri­na ker­taa kaik­kien us­kon­to­jen pe­rus­taa: syn­ti ja ar­mo, syyl­li­syys ja an­teek­sian­to.

E­lo­ku­van lop­pua on moi­tit­tu töksähtäväk­si. Mi­nus­ta se on so­pi­vas­ti äk­kinäi­nen ja dra­maat­ti­nen. Paa­tu­neim­mil­la­kin voi mennä äk­kiä kup­pi nu­rin – jos ei elämässä niin ai­na­kin van­hois­sa klas­si­kois­sa.

Tans­ka­lai­nen Bil­le Au­gust te­kee hy­vien van­hem­pien fil­ma­ti­soin­tien ja teat­te­rip­ro­duk­tioi­den pai­nos­ta vä­littämättä su­ju­vaa viih­dettä välttäen liian ras­kai­ta pai­no­tuk­sia. Hie­man tv-fil­mimäistä, mut­ta kat­sot­ta­vaa kaik­ki tyyn­ni.