Jo­kin ra­ja on Pe­ter Jack­so­nin­kin hauk­ku­mi­ses­sa, jou­duin sa­no­man tyttä­rel­le­ni. Ho­bi­tin kol­ma­so­sa on ni­mittäin ai­ka hyvä suo­ri­tus. Näin on var­sin­kin sil­loin, kun sen kat­soo pi­den­net­tynä ver­sio­na.

Uut­ta ja lisät­tyä on kaik­kiaan 20 koh­tau­ses­sa. Ko­ko­nai­suu­den pai­noar­voa ko­hot­taa eni­ten Dol Gul­du­rin dra­maat­ti­nen koh­taa­mi­nen, jos­sa Gan­dalf, Ga­lad­riel, Sa­ru­man ja El­rond ta­paa­vat en­sik­si sor­mu­saa­veet ja sit­ten it­sensä Sau­ro­nin. Mu­ka­na on myös kuu­si en­nen nä­kemätöntä, ko­ko­naan teat­te­ri­ver­sios­ta pois­lei­kat­tua koh­taus­ta. Näin saa­daan 20 mi­nuut­tia lisää.

Täy­sin uu­sis­ta koh­tauk­sis­ta mie­leen­pai­nu­vim­mat ovat seu­raa­vat: Ga­lad­riel pe­las­taa Gan­dal­fin mes­tauk­sel­ta, pei­kot tu­hoa­vat kää­piöi­den so­ta­vau­nut, hal­tia­ku­nin­kaan hir­vi seivästää örk­ki­ri­vin ja Bo­fur oh­jaa peik­koa.

Tämän to­det­tua­ni: to­ki edel­leen pe­tyin ko­ko­nai­suu­te­na tri­lo­giaan, vaik­ka vii­mei­nen osa nos­taa ta­soa. Se en­nen kaik­kea osoit­taa oi­keaa tun­nel­maa, eikä tie­to­ko­ne­pe­laa­mi­nen tu­le jo­ka toi­ses­sa koh­tauk­ses­sa mie­leen.

Las­ten sa­tu­kir­ja­na ai­koi­naan il­mes­ty­nyt Ho­bit­ti (tai en­simmäi­sen suom­men­nok­sen mu­kai­ses­ti Lo­hikäär­me­vuo­ri) ei suin­kaan tar­jon­nut tar­peek­si pai­no­kas­ta sisältöä kol­men pitkän elo­ku­van tar­pei­siin. Ja kun ei tar­jon­nut, on pitä­nyt lisätä. Tässä työssä on sit­ten on­nis­tut­tu kak­si­ja­koi­ses­ti.

Hy­viä puo­lia kol­man­nes­sa osas­sa on aiem­min ih­meen ve­rettömän Tho­rin Tam­mi­kil­ven (Ric­hard Ar­mi­ta­ge) hie­noi­nen pi­ris­ty­mi­nen. Edel­leen kaik­kein vai­kein on­nis­tuu: Smaug oli jo aiem­min hy­vin to­teu­tet­tu, ja kää­piö­jou­kon per­soo­nat erot­tu­vat hy­vin toi­sis­taan.

Dol Gul­du­rin koh­taus on luul­ta­vas­ti Jack­so­nin kä­si­kir­joi­tus­tii­min ai­noa on­nis­tu­nut Tol­kien-lisäys kaut­ta ai­ko­jen. It­se kir­jas­sa vain mai­ni­taan, että Gan­dalf läh­ti etelään. Ai­van omiaan ei to­sin pis­tellä, sillä kes­ke­neräi­sik­si jää­neissä kir­jois­saan Tol­kien se­los­taa ta­pah­tu­mien kul­kua, jo­ka vai­kut­ti pal­jon Sor­mus­ten her­ran ase­tel­miin.

Ör­kit eivät näissä kar­ke­lois­sa ole teh­neet Sor­mus­ten her­ra -t­ri­lo­giaan ver­rat­taes­sa juu­ri­kaan myön­teistä vai­ku­tus­ta. Eikä heidän vas­ta­pai­non­sa, imelä ro­man­tiik­ka ja pääl­le­lii­mat­tu, an­ti­ra­sis­ti­nen, su­vait­se­vai­suu­den sym­bo­liik­ka.