Pelkällä sää­lillä, vit­sillä tai ute­liai­suu­del­la ei voi se­littää Juk­ka Kärkkäi­sen ja JP Pas­sin do­ku­ment­tie­lo­ku­van näyttä­miä yh­te­ne­viä yleisö­reak­tioi­ta punkbän­di Pert­ti Ku­ri­kan Ni­mipäi­vien kei­koil­ta Suo­mes­ta ja Sak­sas­ta. Ko­va­si­ka­jut­tu on kui­ten­kin mu­siik­ki­dok­ka­ri vain ni­mel­li­ses­ti. Elo­ku­va­na se on enemmän.

Pert­ti Ku­ri­kan Ni­mipäi­vien punk­huu­to il­mai­see sa­man, minkä Ed­vard Munc­hin tun­ne­tum­pi Huu­to – vaik­kei yh­tyeen kei­kois­ta mak­se­ta yh­deksää­kym­mentä mil­joo­naa. The Ras­mus voi lau­laa, että I’m A Mess, mut­ta The Pert­ti Ku­ri­kan Ni­mipäivät tietää, mitä se tar­koit­taa.

Ke­hi­tys­vam­mai­set eivät asu­kaan vie­raas­sa maas­sa, missä kaik­ki tehdään toi­sin. ”All men are brot­hers till the day they die”, lau­lai­si Ran­dy New­man. Ko­va­si­ka­ju­tun an­sio ja ar­mot­to­muus on siinä, kuin­ka se näyttää meidän kaik­kien ole­van oman elämäm­me ki­ta­ris­ti­pert­tejä, lau­la­ja­ka­re­ja, ba­sis­ti­sa­me­ja ja rum­pa­li­to­ne­ja — kun oi­kein sil­min ja toi­siam­me sil­miin kat­so­taan.

Ko­va­si­ka­jut­tu osoit­taa, että ke­hi­tys­vam­ma päästää it­se­sen­suu­rin lä­pi il­moil­le tun­tei­ta, jot­ka me muut pidäm­me tar­kas­ti oma­na tie­to­nam­me. Toi­saal­ta vam­ma sul­kee toi­sia ka­na­via, jot­ka joh­tai­si­vat ul­ko­puo­li­sen maail­man pa­rem­paan ymmärtä­mi­seen. Tun­tei­den ja käytök­sen kont­rol­loi­mi­sen ky­ky erot­taa ke­hi­tys­vam­mai­set niin kut­su­tuis­ta ter­veistä ja te­kee so­siaa­li­ses­ta kans­sakäy­mi­sestä ja esi­mer­kik­si omil­laan asu­mi­ses­ta vai­keam­paa kuin meil­le muil­le.

Näh­tyä­ni fil­min trai­le­rin, olin jo te­roit­ta­mas­sa kynää­ni. Pi­ti huo­maut­ta­man, et­tei edes Sex Pis­tol­sia­kaan seu­rat­tu ka­me­ran kans­sa ves­saan tai suih­kuun – niin kuin Pert­ti Ku­ri­kan Ni­mipäi­vien soit­ta­jia. Ko­va­si­ka­ju­tus­sa on kui­ten­kin lä­pikäyvänä do­ku­ment­ti­me­to­di­na sa­ma punk-ee­tos kuin bän­dillä­kin. Tämä on tot­ta, täl­lai­sia me olem­me, ota tai jätä. Mut­ta älä ma­moi­le.

Ko­va­si­ka­ju­tun lä­hes­ty­mis­ta­pa ot­taa luu­lot pois kat­so­jal­ta, jo­ka odot­taa myötä­su­kais­ta, pe­rus­sym­paat­tis­ta ai­heen si­lot­te­lua. Kärkkäi­nen ja Pas­si tuo­vat ke­hi­tys­vam­mai­set lä­hi­ku­vaan nah­koi­neen ja kar­voi­neen – myös tuok­sui­neen. Tämä ei lain­kaan vä­hennä fil­min kos­ket­ta­vuut­ta tai esiin­ty­jien ra­kas­tet­ta­vuut­ta.

Ko­va­si­ka­jut­tu ei jätä vä­lin­pitämättömäk­si. Se vaa­tii kat­so­jal­ta­kin yhtä re­hel­listä ja avoin­ta suh­tau­tu­mis­ta kuin Per­tiltä, Ka­ril­ta, Sa­mil­ta ja To­nil­ta, jot­ka lait­ta­vat li­koon ole­muk­sen­sa ja elämänsä. JP Pas­sin ihol­le tu­le­va ku­vaa­ja­no­te voi vai­kut­taa tu­tul­ta, sillä Pas­si oli ka­me­ras­sa myös kä­si­kir­joit­ta­mas­saan Ju­ho Kuos­ma­sen fik­tio­fil­missä Tau­lu­kaup­piaat (2010).

Mu­siik­kie­lo­ku­va­na Pas­sin ja Kärkkäi­sen teos tuo mie­leen do­ku­men­tit Wil­co-yh­tyeen sisäi­sestä krii­sistä (I Am Trying to Break Your Heart, 2002) ja Me­tal­li­can te­ra­pia­vai­hees­ta (So­me Kind Of Mons­ter, 2004). Niissä kai­kis­sa nä­kyy, et­tei millään bän­dillä ole ikinä eri­mie­li­syyk­siä vain yh­tyeen mu­sii­kil­li­ses­ta suun­nas­ta. Egot ko­li­se­vat toi­siaan vas­ten myös Pert­ti Ku­ri­kan Ni­mipäi­villä.

Do­ku­men­ta­ris­tit ovat läsnä, kun soit­to tree­nikämpällä su­juu. Ka­me­ra käy myös, kun yh­teis­pe­li tak­kuaa soit­ta­jien egoi­hin. Dra­maat­tis­ten suut­tu­mis­ten ja vuo­lai­den lep­py­mis­ten syn­ty jää epä­selväk­si. Olet­taa voi, että syyt ovat sy­vemmällä. Pert­ti Ku­ri­kan Ni­mipäi­vien elämänb­lues­mie­het ovat mak­sa­neet vel­kan­sa, ”­paid their dues”. He ovat saa­neet oi­keu­tuk­sen vii­mein­kin soit­taa, lau­laa ja pu­hua ulos ko­ke­muk­sen­sa men­nei­syy­den trau­mois­ta ja ny­ky­het­ken vas­toinkäy­mi­sistä.

Bän­di on täynnä per­soo­nal­li­suuk­sia. Yh­teis­ten tree­ni­het­kien ohel­la jo­kai­nen pää­see hen­kilö­ku­vaan. Pert­ti Ku­rik­ka elää luo­vas­sa maail­mas­saan, jos­kus mui­den ulot­tu­mat­to­mis­sa, var­sin­kin tut­kies­saan pak­ko­toi­min­to­na tois­ten tak­kien ”­sau­makäär­meitä”. Ka­ri Aal­los­sa on coo­lia rock-a­sen­net­ta. Hän pu­huu niin van­kan jä­sen­nel­lys­ti, että on kuun­nel­ta­va. Ba­sis­ti Sa­mi Hel­le on yh­tyeen Paul Mc­Cart­ney, ilo­pin­tai­nen so­vit­te­li­ja, jo­ta ei kan­na­ta­kaan suu­tut­taa. Rum­pa­li To­ni Vä­li­ta­lo on se ikui­nen tei­nijä­sen, kor­vaa­ma­ton mui­den ideoi­den pee­saa­ja­na.

Yk­si hu­maut­ta­vim­mis­ta het­kistä koe­taan, kun rum­pa­li ta­juaa, että tyttö­ka­ve­rieh­dok­kaan suuk­ko on­kin vain ”ystävä­pu­su”. Tyttö on­kin jo va­rat­tu. Kat­so­jan­kin sydän nou­see kurk­kuun.

Lau­lu­so­lis­ti Aal­to ja ki­ta­ris­ti Ku­rik­ka ovat kuin Jag­ger ja Ric­hards. ”Älä tee rif­feistä liian vai­kei­ta”, toi­voo lau­la­ja sä­veltäjältä. Aal­to sa­ne­lee ly­rii­kat kump­pa­nil­leen. Sa­noi­tus­ten tu­lee en­si­si­jai­ses­ti ol­la ”­re­hel­li­siä”.

Pert­ti Ku­ri­kan Ni­mipäi­vien lau­lut ja esiin­ty­mi­sen agg­res­sio toi­mi­vat bän­dil­le sa­man­lai­se­na pur­kau­tu­mis­ka­na­va­na kuin Ku­ri­kan pitämä päivä­kir­ja hä­nel­le it­sel­leen. Roc­kis­sa ja blue­sis­sa on sil­le pitkät pe­rin­teet. Pun­kin idea­na oli toi­mia myös muu­tos­voi­ma­na. Ko­va­si­ka­ju­tus­sa on muu­tos­voi­maa. Asen­tei­siin vai­ku­te­taan hi­taas­ti, mut­ta kui­ten­kin. Pert­ti Ku­ri­kan it­sensä bän­dip­ro­jek­ti on va­paut­taa pu­he­vias­ta.

Vii­meistään Ko­va­si­ka­ju­tun myötä pitäi­si Jus­si-pal­kin­to­lau­ta­kun­nan­kin tun­nus­taa, että do­ku­ment­ti­rin­ta­mal­la tehdään pa­ras­ta suo­ma­lais­ta elo­ku­vaa – ja on teh­ty jo vuo­sia. Fil­miau­ra ai­koi vuon­na 2008 jättää do­ku­ment­ti­ka­te­go­rian ko­ko­naan pois Jus­seis­ta, mut­ta jär­ki voit­ti. Ehkä tuot­ta­jien boi­kot­tiuh­ka­kin vai­kut­ti.

Ko­va­si­ka­jut­tu on tämän vuo­den dok­ka­ri­hel­mi. Kärkkäi­sen ja Pas­sin elo­ku­val­la on jo en­si-il­las­sa sa­man­kal­tais­ta nos­tet­ta kuin Mi­ka Ho­ta­kai­sen ja Joo­nas Berghäl­lin eläh­dyttävällä Mies­ten vuo­rol­la (2010). Fil­mi on myös luon­te­vaa jat­koa Kärkkäi­sen hie­nol­le Jus­si-voit­ta­jal­le Kan­sa­kun­nan olo­huo­ne (2009). Ne­kin oli­si ai­ka­naan pitä­nyt nos­taa do­ku­ment­ti­sar­jan lisäk­si kil­pai­le­maan vuo­den par­haan elo­ku­van Jus­sis­ta. Toi­vot­ta­vas­ti lai­min­lyön­ti kor­ja­taan Ko­va­si­ka­ju­tun koh­dal­la. (HB)