Teo­ria ei ehkä täytä al­keel­li­sin­ta­kaan tie­teel­li­sen ana­lyy­sin pe­rus­tet­ta, mut­ta jos­kus tun­tuu siltä, että ih­mi­sen sie­lun ja ruu­miin sum­ma on va­kio. Kun jo­tain omi­nai­suut­ta an­ne­taan rop­pa­kau­pal­la, jos­tain täy­tyy luo­pua.

Ai­na­kin yk­si elo­ku­va to­dis­taa tätä eri­no­mai­sel­la ta­val­la. Woo­dy Al­le­nin pseu­do­do­ku­men­tis­sa Djan­go Rein­hard­tin jäl­keen mail­man pa­ras ki­ta­ris­ti Em­mett Ray (Sean Penn) soit­taa 1930-lu­vul­la kuin der­vis­si rat­sas­taa, mut­ta on ih­mi­senä oma­hyväi­nen idioot­ti.

E­lo­ku­van pa­ras oi­val­lus on ot­taa pää­pa­rin ke­hon­kie­leen mykkäe­lo­ku­vas­ta tut­tua liioit­te­lua. Tämä ko­ros­tuu var­sin­kin Rayn avo­vai­mon Hat­tien (Sa­mant­ha Mor­ton) myk­kyy­dessä. Myös Sean Penn lai­naa ma­nee­re­ja Char­lie Chap­li­nis­ta Bus­ter Kea­to­niin.