Åmå­lin tytöt ves­sas­ta ulos suos­tu­tel­lut Moo­dys­son siir­tyi ku­vaa­maan 1970-lu­vun tuk­hol­ma­lais­kom­muu­nin va­pau­tu­nut­ta ah­dis­tu­nei­suut­ta. Eri­lai­nen ja haus­ka­kin elo­ku­va on sa­mal­la ot­teel­taan an­teek­si­pyy­te­lemättömän ha­pui­le­va.

Moo­dys­so­nin toi­nen elo­ku­va su­kel­taa kom­muu­nie­lon ku­vauk­seen ot­taen vä­rik­seen Fran­con Es­pan­jan, Pi­noc­het'n Chi­len, per­hevä­ki­val­lan, hii­va­tu­leh­duk­sen, pu­na­vii­nin, jal­ka­pal­lon ja mitä nyt mil­loin­kin mie­leen juo­lah­taa. Elo­ku­van kom­muu­ni on kuin hyön­tei­san­sa, jon­ka sisällä ötökät ka­pi­noi­vat elämän vää­ryyk­siä vas­taan ja et­sivät kaik­ki ta­val­laan rak­kaut­ta koh­ta­lo­si­sa­ris­taan. Lo­pul­ta kaik­ki pää­sevät si­nuik­si paik­kan­sa kans­sa.

Tämä on kuin kilt­tey­den ja kaaok­sen kans­sa jat­ku­vas­ti pai­ni­va elämän hiuk­kas­kiih­dy­tin, jos­sa se­ka­lai­sis­ta ai­nek­sis­ta syn­tyy lo­pul­ta luon­te­va ko­ko­nai­suus. Ta­ri­na on ken­ties kuin pa­la kes­keltä kää­re­tort­tua, mut­ta ai­na­kin pa­la on mau­kas.