Hir­viö ei kuol­lut­kaan tu­li­pa­los­sa ja nyt sil­le puu­ha­taan puo­li­soa. Maail­mal­taan huo­mat­ta­vas­ti edeltäjäänsä il­meikkääm­pi ja ta­ri­nal­taan vi­vah­teik­kaam­pi — sil­ti mel­kois­ta hölö­tystä. Nyt hir­viö pää­see pu­hu­maan, juo­maan vii­niä, polt­ta­maan oh­jaa­jan si­ka­rei­ta ja jo­pa ti­raut­ta­maan kyy­ne­leen. Ai­na­kin ilah­dut­ta­van kau­ka­na val­jus­ta pe­rus­kau­hue­lo­ku­vas­ta, sillä ker­to­mus on la­dat­tu täy­teen ver­taus­ku­via ja pii­lo­mer­ki­tyk­siä.

Ku­vauk­sel­taan viit­se­liäs ja yllättävän dy­naa­mi­nen ku­va on tois­tol­taan ta­sai­sen vä­ri­sevä, ajoit­tain perä­ti sot­kui­nen, mut­ta on­nek­si kaut­taal­taan sie­dettävä. Ää­ni on — ke­hu­tus­ta mu­sii­kis­ta huo­li­mat­ta — tun­tee­ton mo­no, jos­kin dia­lo­gin tois­toon kel­vol­li­nen. Ekst­rois­sa odo­te­tus­ti erittäin ta­so­kas do­ku­ment­ti (39 min.) ja Scott Mac­Quee­nin kom­ment­ti­rai­ta. Lisäk­si ku­va­gal­le­ria ja trai­le­ri. (IJ)