Zorro — vanha kettu
Martin Campbellin ohjaama Zorron naamio on täysipainoinen romanttinen seikkailu, josta perheen pienimpiä lukuun ottamatta voivat nauttia monen ikäiset tytöt ja pojat.
Zorro — vanha kettu
Martin Campbellin ohjaama Zorron naamio on täysipainoinen romanttinen seikkailu, josta perheen pienimpiä lukuun ottamatta voivat nauttia monen ikäiset tytöt ja pojat. Uudessa Seelannissa syntynyt, Englannissa tv-ohjaajana maineeseen noussut ja lopulta Yhdysvaltain markkinoille pitkien elokuvien pariin siirtynyt elokuvantekijä on onnistunut Zorrossa paremmin kuin oli lupa odottaa,.
Jo Kultainen silmä, mainio Bond-jännäri vuodelta 1995, osoitti Campbellin kyvyt, mutta Zorron naamion jälkeen toivoisi, että hän olisi ohjannut kaikki viime vuosien pieleen menneet historialliset seikkailuklassikot. Voi vain kuvitella, miltä Mustanaamio, Robin Hood, Rautanaamio ja vielä Kurkunleikkaajien saarikin olisivat näyttäneet tämmöisen taitajan tekeminä.
Filmin käsikirjoituksen työstämisessä pakersi peräti viisi ideanikkaria. Yllättävää kyllä, tuloksena ei ole sekasotku, vaan vanhan Kalifornian värikkään historian käänteitä vapaasti hyödyntävä, jäntevä mielikuvitustarina. Zorron naamio tapahtuu 1800-luvun alkukymmeninä, jolloin valta Kaliforniassa vaihtui Espanjalta Meksikolle. Maaomaisuus siirrettiin katoliselta kirkolta vanhoille ylimyssuvuille. Seurasi kapinoita ja haaveita oman tasavallan perustamisesta. Viimein Kalifornia liitettiin sodalla Yhdysvaltoihin, kun ei Meksiko suostunut sitä rahasta luovuttamaan.
Viittasankari vaihtuu
Muista ylimyksistä poiketen Don Diego (Anthony Hopkins) välittää kansan hyvinvoinnista ja taistelee siksi Zorrona sortajia vastaan. Kun ikä alkaa painaa, on aika luopua naamiosta ja etsiä seuraaja, joka jatkaisi urotöitä. Sellainen osuukin tielle, virkaheitto bandiitti nimeltä Alejandro (Antonio Banderas). Mutta miten tästä karvaisesta, haisevasta rosvosta saisi muokattua sulavakäytöksisen sankarin?
Vanhan Zorron opetukset lankeavat otolliseen maaperään. Alejandrolla on itselläänkin kalavelkoja maksettavana vallanpitäjille. Omahyväisestä pellestä sukeutuu aikaa myöten mestarinsa arvoinen oikeuden ritari. Banderas loisti Almodovarin filmeissä, mutta amerikkalaiselokuvien huonosti istuvissa rooleissa ura on takkuillut. Nyt tähti pureutuu innolla lapsuutensa latinosankariin ja nauttii silminnähden. Banderas yllättääkin hauskana ja osaavana näyttelijänä. Eikä se ulkonäkökään tässä tapauksessa haitaksi ole.
Hopkins on filmin ankkuri, kevyen sarjan seikkailulle painoa tuova ja uskottavuutta antava isähahmo. Vanhan Zorron suhde häneltä lapsena riistettyyn tyttäreen, Elenaan, tekee elokuvasta myös vahvan sukutarinan. Catharine Zeta-Jones näyttelee tytärtä leiskuvasti. Yhteistyö sujuu, ovathan Hopkins ja Zeta-Jones molemmat walesilaisia ja esiintyneet yhdessä myös teatterin pakeilla.
Z – hän elää
Zorron naamion runsaat miekkailukohtaukset ovat ilmiömäisiä. Huvin ja jännityksen yhdistäminen tuo mieleen tyylilajin perinteet Erroll Flynnin ja Burt Lancasterin
parhailta päiviltä. Joukkokohtauksista ei vauhtia puutu, ratsumiehet ja sotilaat ilmestyvät kuin maasta polkaisten. Toisaalta tunnepitoiset ja taustoittavat keskustelut on lomitettu elokuvaan niin harkiten ja tyylikkäästi, ettei kellon vilkuilu käy mielessä.
Phil Meheuxin komea kuvaus on luku sinänsä. Iltavalaistu ranchi, juhlaan koristeltu tanssisali, luolat, vankityrmät ja orjatyöllä ylläpidetty kultakaivos, ovat Zorron naamion vaihtuvia, silmää kiihottavia tapahtumapaikkoja. Ohjaajalla ja kuvaajalla on aikaa myös yksityiskohdille. Öisellä pellolla liekehtivä Z-kirjain jää mieleen. Tärkeimpänä pidetään kuitenkin yhtenäistä kokonaisuutta. Siksi jokaisessa kohtauksessa heijastuukin syvempi ymmärrys siitä, mihin suuntaan kertomusta viedään ja millä keinoin perille päästään.
Zorron naamion ensimmäisessä kuvassa nähdään kahden nuoren pojan uteliaat ja odottavat silmäparit. Se on oivallinen lähtökohta kaikille tutun, ihanteellisen sankarin esiinmarssille. Campbellin hieno teos hyödyntää klassisten poikakirjojen asetelmia (mm. Monte Criston kreiviä), mutta näytöksessä minulle selvisi, että Zorro on vanhastaan ollut myös tyttöjen ihanne. Ja Antonio Banderasin jäljiltä varmasti vastedeskin. (HB)