Kes­ki-ikäi­set tans­ka­lai­set eivät tar­vit­se saip­pua­sar­jo­ja draa­man syn­nyttä­mi­seen. Kun sa­maan asun­toon ah­tau­tuu riittävän mon­ta juut­tia, jo­ku juo var­muu­del­la muu­ta­man la­sin lii­kaa. Sa­lai­suu­det pal­jas­tu­vat. Häitä, ris­tiäi­siä ja syn­tymäpäi­viä var­jos­taa jat­ku­va sa­lai­lu, ih­mis­ten taus­toil­la on sel­vittämättö­miä sot­ku­ja. Pu­hu­mat­ta­kaan tu­le­vis­ta.

May el-Touk­hy näyttää esi­koi­soh­jauk­ses­saan län­si­mai­sen ih­mi­sen ikui­sen tyy­tymättö­myy­den — va­lit­se­mi­sen ja luo­pu­mi­sen help­pou­den. Pie­nimmän­kin pet­ty­myk­sen ja vas­toinkäy­mi­sen jäl­keen voi ai­na vaih­taa seu­raa. Teok­sen voi kat­soa suo­si­tuk­se­na py­syvän, lo­pul­li­sen ja mo­no­gaa­mi­sen on­nen metsäs­tyk­seen, het­kel­li­sen he­ku­man syyl­listäjänä. El-Touk­hy näyttää van­he­ne­van nai­sen saa­lis­ta­ja­na, jo­ka on val­mis hal­pa­mai­siin tai nöy­ris­te­le­viin temp­pui­hin is­kun het­kellä. Lo­pul­ta it­se­kun­nioi­tus on vain sa­na.

Tans­ka­lai­sen elo­ku­van lin­jo­ja nou­dat­taen, il­lal­lispöydän ja vii­ni­pul­lon ää­rellä pal­jas­te­taan syn­kimmät his­to­riat. Mus­tan ko­me­dian asein ker­ro­taan ai­kam­me to­del­li­sis­ta il­miöstä, al­ko­ho­li sy­ty­tys­nes­teenä. Ih­mis­ku­vat ovat to­del­li­sia. Kes­ki-ikäi­nen val­koi­nen nai­nen esi­tellään rii­vat­tu­na pi­ru­na, mie­het ovat vain mie­hiä. Dia­lo­gi rul­laa en­si­luok­kai­ses­ti, lä­heltä do­ku­men­toi­va ka­me­ra ja huo­lel­li­nen edi­toin­ti pitävät pa­ke­tin tiuk­ka­na — ajoit­tai­ses­ta tois­tos­ta ja ko­ko­nai­suu­den het­kittäi­sestä epäus­kot­ta­vuu­des­ta huo­li­mat­ta.

Es­poo Ci­ne -e­lo­ku­va­fes­ti­vaa­lin sa­toa. Tans­kan­kie­li­nen, eng­lan­nin­kie­li­nen teks­ti­tys. (VA)