Si­jai­so­pet­ta­ja (Ad­rien Bro­dy) su­kel­taa yläas­teen ru­joon ar­keen sa­mal­la kun oma­kin pää pitäi­si pitää jo­ten­kin pin­nal­la elämässä. Ko­ko maail­ma tun­tuu ole­van yhtä kuo­nas­sa kul­ke­mis­ta, mut­ta vaik­ka mistään ei tun­nu löy­tyvän ins­pi­roi­vaa mer­ki­tystä keh­key­tyy päivästä toi­seen tar­vo­tun po­lun var­rel­le jo­ta­kin hyvää­kin. Eri­lai­nen, eri­koi­nen ja an­teek­si­pyy­te­lemättä tar­po­va draa­ma ot­taa tehtäväk­seen toi­von luo­mi­sen ru­joim­man­kin ar­jen kes­kel­le eikä luo­vu­ta en­nen kuin päivän­pais­te jo­kai­seen ri­su­ka­saan tun­tuu ai­na­kin teo­rias­sa mah­dol­li­sel­ta aja­tuk­sel­ta.

Hur­ja näyt­te­lijä­kaar­ti la­taa ta­pah­tu­mil­le enemmän pai­noar­voa kuin oli­si syytä. Kä­si­kir­joi­tus la­taa sop­paan enemmän sat­tu­mia kuin oli­si tar­ve. Au­dio­vi­suaa­li­nen to­teu­tus tun­tuu amatöö­rimäi­seltä. Sil­ti ko­ko­nai­suus on lä­hellä lu­nas­taa ko­ko lu­paus­ten kir­jon.