Tämä on tiedetty kautta aikain.
Tämä on tiedetty kautta aikain. On olemassa naisia, jotka keräävät suuren määrän rakkautta ympärilleen oli kyse sitten omista lapsista tai kymmenistä ihailijoista. Jopa vanha ukko Leo Tolstoi sen tiesi.
Romaaniin verrattuna perin riisuttu elokuvaversio sisältää yllättäen uusia ristikkäisviittauksia moderniin elämään, joka ei silti niin paljon poikkea vanhasta, vaikka ihmiset näin kuvittelevat. Kun aatelisvaimo (taas sopivan kalsea Greta Garbo) rakastuu kreivi Vronskiin (Fredrich March) ja joutuu jättämään lapsensa rakkauden tähden, ei tapaus lopulta jää miksikään 1800-luvun aateliston kummajaiseksi. Jutun juuri onkin siinä, kuinka monelta vastaava uhraus jää tekemättä.
Karenina oli vahva puolustus naisen oikeuksien puolesta. Tolstoi tunsi patriarkaalisen vallan ytimet maa-atelisen taustansa vuoksi.
Ajatus toki eksyy kuten aina hienoa elokuvaklassikkoa katsoessa. Tähänhän voi kerätä ison laarin. Upseerielämän absurdi kuvaus herättää ajatuksen siitä, millaisessa moraalisessa hautomossa tuleva marsalkka Mannerheim kasvoikaan mieheksi kärsiäkseen sitten ikänsä junttiupseereistaan, jotka puhuivat kieltä, jota hän ei juurikaan osannut sujuvasti. Älyttömiä käyttäytymissääntöjä suorastaan vilisi keisarin armeijassa, kuten Vronski osuvasti kuvaa.
Puhumattakaan tulevista populaarikultturin ikoneista. Tuleva Tarzanin puoliso Maureen O’Sullivan saa juuri sen miehen, jonka ansaitsee, eli Guy of Gisborneksi ja Sherlock Holmesiksi tuonnempana muuttuvan Basil Rathbonen kylmäkiskoisimmillaan.
Laadukas kuva ja ääniraita. Ekstroissa traileri. (PS)