”K­laa­tu ei enää oi­kein ba­ra­da nik­to”. Päivä­leh­tik­rii­ti­kot kär­sivät kroo­ni­ses­ta sci­fie­lo­ku­va­kam­mos­ta, mut­ta tällä ker­taa mas­sa on oi­keas­sa. Uu­sin­ta­ver­sio Ro­bert Wi­sen kylmän­so­dan kes­kel­le vuon­na 1951 te­kemästä pa­si­fis­ti­ses­ta mes­ta­ri­teok­ses­ta ei oi­kein luon­nis­tu ny­kypäivänä, kun Kea­nu Ree­ves on näh­ty vas­taa­vis­sa osis­sa liian mon­ta ker­taa, ympä­ristöp­ro­pa­gan­da ja va­ka­vas­ti­kin otet­tu paa­saus ovat kyllästä­neet ih­mis­ten mie­let ja vääjäämätön tun­tuu ole­van edessä.

Mut­ta kun ih­mi­syy­den pe­ru­sagg­res­sio otet­tiin ai­heek­si kylmän so­dan ai­kaan, sillä oli vielä vai­ku­tus­ta. Sinänsä uu­si­kin ver­sio on oi­keal­la asial­la, jär­kevä ja loo­gi­nen, mut­ta ikävä kyllä se pyr­kii paa­saa­maan ja opet­ta­maan. Var­sin­kin pe­ru­sin­hi­mil­li­sik­si tar­koi­te­tut osiot muut­tu­vat sen­ti­men­taa­li­sik­si ja pa­ne­vat kat­so­jan kie­mur­te­le­maan.