Päätö­so­sa Stieg Lars­so­nin jännä­rei­den elo­ku­va­ver­siois­ta on ko­ko sar­jan on­nis­tu­nein. Eipä ih­me, että So­ny Pic­tu­res on kiin­nos­tu­nut te­kemään ame­rik­ka­lais­ver­siot. Mal­lia kai ote­taan brit­tien Wal­lan­der-sar­jan muok­kauk­ses­ta. Toi­mit­ta­ja Mi­kael Blomk­vis­tia saat­taa me­dian ar­ve­lu­jen mu­kaan tul­ki­ta jo­ko Geor­ge Cloo­ney, Brad Pitt tai John­ny Depp.

Ketä kiin­nos­taa? Me ha­luam­me tietää, ku­ka ame­rik­ka­lai­sis­ta luu­lee pys­tyvänsä ui­maan Lis­beth Sa­lan­de­rin tiuk­koi­hin, mus­tiin nah­ka­lii­vei­hin? Ketä pu­ki­si piik­ki­pan­ta sa­mal­la ar­vok­kuu­del­la kuin ruot­sa­lais­ta Noo­mi Ra­pa­cea?

Lars­so­nin kir­ja­sar­jan aloi­tus Mie­het jot­ka vi­haa­vat nai­sia tur­sui elo­ku­va­na nai­siin koh­dis­tu­vaa sa­dis­tis­ta vä­ki­val­taa, haa­leaa saa­ri­mys­tee­riä, ikä­vys­tyttä­viä su­ku­sa­lai­suuk­sia ja löysää sar­ja­mur­hajän­ni­tystä. On­nek­si avaus esit­te­li ver­rat­to­man nais­hah­mon, sul­keu­tu­neen Sa­lan­de­rin, jos­ta jär­kyttävät ko­ke­muk­set ovat ka­rais­seet sel­viy­tyjän. Lis­beth on nah­ka­rem­mein ja kil­lut­ti­min it­seensä lin­noit­tau­tu­nut da­ta­vir­tuoo­si ja su­per­nuus­ki­ja, goot­ti­punk­ka­ri­ver­sio omil­laan pärjäävästä or­vos­ta Pep­pi Pitkä­tos­sus­ta.

Oh­jaa­ja­vaih­dok­sen jäl­kei­set Tyttö jo­ka leik­ki tu­lel­la ja päätö­so­sa Pil­vi­lin­na jo­ka ro­mah­ti sy­ven­tyvät Sa­lan­de­rin koh­ta­loon. Ehkä edes­men­nyt kir­jai­li­ja Lars­son it­se­kin huo­ma­si, että mo­nion­gel­mai­sen nei­don ta­ri­na on kan­ta­va ydin, jon­ka va­raan vai­no­har­hai­sen ja po­pu­lis­ti­sen ruot­sa­lai­syh­teis­kun­nan kri­tii­kin voi kou­kut­ta­vas­ti ri­pus­taa.

Da­niel Alf­red­so­nin oh­jauk­ses­sa ker­to­mus liik­kuu vetäväs­ti. Ai­heet py­syvät ta­sa­pai­nos­sa ja kiin­nos­ta­vi­na Mil­len­nium-toi­mit­ta­jien fak­to­jen kai­ve­lus­ta val­lan­pitäjä­nilk­kien pot­ret­tei­hin ja so­pi­vin vä­lein an­nos­tel­tui­hin kii­pe­li­ku­vauk­siin. Pa­ras­ta on va­kuut­ta­va ruot­sa­lai­nen kau­pun­kiympä­ristö, si­vu­hen­kilöi­den us­kot­ta­vuus ja ti­lan an­ta­mi­nen näyt­te­lijöil­le.

Tyttö jo­ka leik­ki tu­lel­la päät­tyi Sa­lan­de­rin ja isä-Za­lac­hen­kon, kor­kean ta­hon suo­si­man kon­nan ja va­koo­jan, kir­ves­pols­kaan. Pil­vi­lin­na-e­lo­ku­vas­sa uh­ka­na on Toh­to­ri Kuo­le­ma, joh­ta­va psy­kiat­ri Te­le­bo­rian, jo­ka syyttäjän tuel­la yrittää oi­keu­des­sa saa­da Lis­bet­hiä ta­kai­sin pak­ko­hoi­toon sul­je­tul­le osas­tol­le.

Ko­va pin­ta su­laa

Pil­vi­lin­na jo­ka ro­mah­ti pal­jas­taa ja rat­kai­see siis­tis­ti kaik­ki edel­li­sissä osis­sa syn­ty­neet sa­lai­suu­det ja syyl­li­syy­det. Su­per-Pe­pin puo­lus­ta­jil­la on vih­doin pu­heen­vuo­ro. Ri­kol­lis­ten ve­ri­koi­rien pu­re­mat ja kor­rup­toi­tu­jen vi­ra­no­mais­ten vai­non haa­vat pa­ran­ne­taan Sa­lan­de­rin neu­vok­kuu­den, mut­ta, Ruot­sis­sa kun ol­laan, tie­tys­ti myös it­seään kor­jaa­van jär­jes­telmän laas­ta­reil­la.

I­has­tut­ta­vin­ta on Noo­mi Ra­pa­cen hal­lit­tu ja herkkä tul­kin­ta Sa­lan­de­rin mie­len­liik­keistä pans­sa­rin ta­kaa. Ra­pa­ce näyttää, kuin­ka kol­hit­tu ja ke­hi­tyk­sessään häi­rit­ty (ei siis häi­riin­ty­nyt) tyttö al­kaa avau­tua ja ko­va pin­ta su­laa kuin kevätjää. Hyvää ke­hi­tystä tu­ke­vat po­si­tii­vi­set hen­kilö­hah­mot, jot­ka päätö­so­sas­sa val­taa­vat it­sel­leen ti­lan. Sai­raa­las­sa toh­to­ri Jo­nas­son (e­ri­no­mai­nen Ak­sel Mo­ris­se) suo­je­lee po­ti­las­taan po­lii­sil­ta ja näyttää ole­van Sa­lan­de­ris­ta myös hen­kilö­koh­tai­ses­ti kiin­nos­tu­nut. Ystävä­hak­ke­ri, giik­kinört­tif­riik­ki Pla­gue (rie­mas­tut­ta­va To­mas Köh­ler) rie­haan­tuu lä­hes toi­min­ta­san­ka­rik­si rientäessään ri­ta­ri­na Lis­bet­hin rin­nal­le.

Hie­no Le­na End­re saa Mil­len­niu­min pää­toi­mit­ta­ja­na vii­mein va­lo­kei­laa. Mic­hael Nyq­vis­tin toi­mit­ta­ja Blomk­vist jää kui­ten­kin si­vu­hen­kilök­si. Sar­ja on­tuu, kos­ka toi­mit­ta­ja on kir­jois­sa Sa­lan­de­rin ta­sa­ve­roi­nen kump­pa­ni, mut­ta ei elo­ku­vas­sa ole tar­peek­si pai­no­kas. Vi­ka­na voi pitää myös sitä help­pout­ta, jol­la juo­nion­gel­mat rat­ko­taan. Tär­keitä pa­pe­rei­ta na­pa­taan kä­si­lau­kus­ta. Oi­kea­mie­li­set agen­tit kir­maa­vat tyhjästä pe­las­ta­vak­si rat­suväek­si. Kun to­dis­tei­ta tar­vi­taan, hak­ke­roi­daan kon­nan kan­net­ta­va. Plii­su on myös fil­min lo­pe­tus, jos­sa Sa­lan­der selättää tur­han näppäräs­ti vii­mei­sen es­teen, ro­bot­ti­mai­sen ve­li­puo­len­sa Nie­der­man­nin.

On­nek­si fil­mi us­kal­taa toi­min­nan si­jas­ta pa­nos­taa van­haan so­ta­rat­suun, oi­keus­sa­lid­raa­maan. Sa­lan­de­rin vii­leys on hui­pus­saan koh­dat­taes­sa syyttäjä ja Te­le­bo­rian silmästä silmään leivättömän pöydän ää­ressä. Lop­pu­tu­los on näillä to­dis­teil­la tie­tys­ti il­mi­selvä, mut­ta Lis­bet­hin asen­ne ja oi­keu­sis­tun­to­look kan­nat­taa nähdä.

Noo­mi Ra­pa­cen ihai­li­joil­le tie­dok­si, että hän näyt­te­lee seu­raa­vak­si Su­san­na Ala­kos­ken ruot­sin­suo­ma­lai­sis­ta ker­to­van Si­ka­lat-kir­jan elo­ku­va­ver­sios­sa yh­dessä Ou­ti Mäenpään ja Vil­le Vir­ta­sen kans­sa. Elo­ku­van oh­jaa näyt­te­lijänä pa­rem­min tun­net­tu Per­nil­la Au­gust. (HB)