Sar­ja­mur­haa­ja Jeff­rey Dah­me­rin nuo­ruu­des­ta ker­to­va elo­ku­va maa­laa ku­van huo­mion­ki­peästä, mut­ta ympä­ristöönsä huo­nos­ti so­pi­nees­ta nuo­ru­kai­ses­ta, jo­ka pää­tyi sur­maa­maan 17 poi­kaa. Elo­ku­va näyttää us­kot­ta­vas­ti kuin­ka Dah­mer vähä vähältä ti­pah­ti sekä per­heensä että ympäröivän yh­teis­kun­nan lat­tia­lau­to­jen vä­listä, mut­ta ei tun­nu sil­ti pyr­kivän luo­maan te­ko­syitä hir­mu­teoil­le.

Maan­tien var­rel­ta löy­ty­nei­den eläin­ten­raa­to­jen kans­sa puu­has­te­lus­ta siir­rytään us­kot­ta­vien sysäys­ten kaut­ta yhä häi­riin­ty­neem­mil­le lin­joil­le kun­nes ky­seessä ovat jo ih­mis­hen­get. Hal­li­tus­ti syk­kivä elo­ku­va ei mässäil­le ai­heel­laan, ei re­vit­te­le pääo­san­sa omi­tui­suu­del­la eikä liioin yritä tehdä tästä sat­tu­man uh­ria, jo­ten ky­se on har­vi­nai­sen selväpäi­sestä ker­to­muk­ses­ta. Elo­ku­va toi­mii pro­lo­gi­na Dah­me­rin mur­hil­le, jo­ten ih­mis­ver­ta tässä ei nähdä vaik­ka tun­nel­ma käy­kin pai­nos­ta­vak­si.

E­lo­ku­va pe­rus­tuu Dah­me­rin kou­lu­ka­ve­rin Derf Back­der­fin oma­koh­tai­sis­ta ko­ke­muk­sis­taan am­men­ta­maan sa­man­ni­mi­seen sar­ja­ku­vaan, jos­ta on il­mes­ty­nyt sekä 24-si­vui­nen että 224-si­vui­nen ver­sio. Sar­ja­ku­va pää­tyi il­mes­ty­mis­vuon­naan 2012 Ti­me-leh­den to­p5-lis­tal­le ei-fik­tii­vi­senä kir­ja­na. Elo­ku­van ker­to­maan ta­ri­naan tun­tuu siis ole­van us­ko­mi­nen.