Ken­neth Bra­nagh'n osin oma­koh­tai­nen ker­to­mus elämästä 60-lu­vun työväen­luok­kai­ses­sa Bel­fas­tis­sa. Kou­kut­ta­vas­ti vääntävä ta­ri­na löytää val­loit­ta­van elämän­myön­tei­sen tien lä­pi ar­jen vai­keuk­sien, joi­hin kuu­luu myös pro­tes­tant­tien ja ka­to­lis­ten vä­li­set vä­ki­val­tai­set yh­tee­no­tot. Pa­rem­pi elämä voi­si odot­taa jos­sa­kin muual­la, mut­ta on vai­kea jättää niitä ai­noi­ta tun­te­miaan juu­ria. Kort­te­li ja tu­tut kas­vot mää­rittävät oloa enemmän kuin ympä­rillä räjähtävät yh­tee­no­tot niin kauan kuin näi­den lo­maan tun­tuu mah­tu­van kyl­lik­si eloa.

Reip­paas­ti suit­su­tus­ta maail­mal­la osa­ke­seen saa­nut draa­ma (mm. par­haan elo­ku­van Os­car-eh­dok­kuus) on var­mal­la kä­dellä ja avoi­mel­la sydä­mellä ete­nevä ker­to­mus va­lin­nois­ta ja va­pau­des­ta, konf­lik­tis­ta ja pe­rin­teistä. Jo­kai­nen elo­ku­van mi­nuut­ti tun­tuu ar­jes­ta po­mi­tul­ta, näin eri­tyi­ses­ti Ciarán Hind­sin ja Ju­dy Denc­hin yh­tei­sissä koh­tauk­sis­sa, ja jo se on saa­vu­tus. Le­vyltä niin ikään löy­tyvä pois­lei­kat­tu epi­lo­gi oli­si ol­lut tämän elävän ki­ma­ran päät­teenä kar­kea tyy­li­vir­he, mut­ta se on­nek­si jäi leik­kauspöydän laa­tik­koon.