Klaus Härön filminovelli Postia pappi Jaakobille luottaa yksinkertaisuuden voimaan.
Klaus Härön filminovelli Postia pappi Jaakobille luottaa yksinkertaisuuden voimaan. Se virkistää aikana, jolloin meilläkin elokuvan pitäisi olla suurta ja teknistä, vauhdikasta pintaliitoa ja –kiiltoa. Ohjaajaveli Härö todistaa sen puolesta, että hektisyyden hetki meni jo ja amerikkalaisen turboilun pursottajat ovat pudonneet omastakin kyydistään.
Ateistit ovat tehneet osan parhaista uskonnollisista elokuvista. Esimerkkinä Pasolinin Matteuksen evankeliumi ja John Hustonin Wise Blood. Huston kyllä filmasi Flannery O’Connorin teosta mustaksi komediaksi, mutta joutui valmista filmiä katsoessaan nostamaan kätensä ylös: — Jeesus voitti, hän totesi elokuvan tuottajalle.
Kristillisyytensä avoimesti esiin tuova Härö ihastui Jaana Makkosen käsikirjoitukseen. Ja tulihan se hänelle kirjeenä postilaatikkoon! Pienimuotoista elokuvassa on tapahtumapaikan kirkonkylä ja sen harvat henkilöt: sokea pappi Jaakob, hänen avukseen vapautuva vanki Leila ja posteljooni. Muu maailma pääsee tarinaan suudelmin, kyynelin ja rukouksin suljetuissa kirjeissä.
Syntymästä sokean pastorin taival ei ole ollut helppo. Rikkaan lienee helpompi päästä neulansilmästä, tai sydänkirurgin saada naula päähänsä, kuin näkövammaisen papin löytää seurakunnan virkaa. Nyt pappi Jaakob on jo eläkkeellä. Kastamisten, häiden ja hautajaisten sijasta seurakuntatyö on kirjeissä, joita kertyy sängynalus täyteen.
Rukousapua pyytävien ongelmat ovat arkisia. Elämän ja vankilan paaduttama Leila tuhahtaa, kun Jaakob luulee hengen voimin vaikuttavansa maallisiin vastoinkäymisiin. Kaarina Hazardin kyyninen Leila on loukkauskivi Heikki Nousiaisen hartaalle Jaakobille. Nainen on katsojan puolesta toimiva ”paholaisen asianajaja”, miehen uskonkäsitysten testaaja ja seuloja. Onko uskosta, siis toivosta, mitään käytännön hyötyä elämässä?
Ilman Hazardin osuvan umpimielistä Leilaa Härön filmi olisi uskonnollinen traktaatti, kuin vastavoimaa vailla oleva yhden asian gospeljollotus. Mutta kuten gospel parhaimmillaan, myös elokuva voi käsitellä uskoa taiteesta tinkimättä. Hienoja esimerkkejä löytyy: Dreyer, Bresson, Bergman.
Voittaako Jeesus?
Ohjaaja Härö ja paneutuva työryhmä – Tuomo Hutri, Samu Heikkilä, Kirka Sainio, Heikki Kossi, Sari Suominen, Kaisa Mäkinen, Dani Strömbäck – luovat ränsistyneen pappilan ja sen villiintyneen puutarhan pysähtyneen pilvipäivätunnelman. Luonnon rauha ja ihminen siihen sulautuvana osana levittävät armollista hitauden evankeliumia.
Näkymättömän Elinan aihe oli lapsen kielipuoli mykkyys, Äideistä parhaimmassa sotalapsen trauma, Uudessa ihmisessä pakkosterilisointi. Pikkufilmissään Härö tarttuu rankimpiin aiheisiin, raakaan perheväkivaltaan ja itsemurhaan. Pienissä raameissa järkyttävyys mietityttää, varsinkin kun edellinen tuodaan esiin vain kirjeestä luettuna ja jälkimmäinen töksähtäen.
Onnelliseen loppuun päädytään mutkien kautta. Se rasittaa tunnin ja vartin pituisen filmin muotopuhtautta. Heikki Nousiaisen vanhus on näyttelijän voitto. Pastori kipuilee kivikirkon lattialla lähes bergmanilaista epäilystä. Mutta kirkkokohtaus on pitkitetty. Leilalle ei ole muuta paikkaa kuin pappila, mutta miksi hän ei nouse taksin takapenkiltä Jaakobin avuksi? Olisiko happy end tullut liian aikaisin? Turhan hollywoodilaisittain?
Katsoja ei pääse tarpeeksi Jaakobin tai Leilan päiden sisään. Ongelma on käsikirjoituksessa, jossa sivuseikat ja tärkeät käsitellään samalla painolla. Idea kyllä toimii.
Klaus Härön mielestä Jeesus voittaa. Humanistikatsoja taas voi tulkita, että kirjeiden lähettäjien tavoin Jaakob ja Leila ovat itsekin tarvitsevia. He löytävät armon tai elämänsä merkityksen toisistaan. Se, kaivataanko siihen taivaallista väliintuloa, jää onneksi katsojan harkintaan.
Jaakobin kirjeet merkitsevät yhteyttä, elämän merkkiä ja toivon ylläpitämistä. Sitä kaiketi on elokuvantekokin? (HB)
Aika yllättäen elokuva vetoaa näytelmänomaisessa visuaalisuudessaan, jota tukee hienovarainen äänitunnelmointi. Vähemmän on nyt enemmän. Esimerkiksi vesipisarointi pappilan katon läpi tuo kotimaiseen elokuvaan harvinaista hienovireisyyttä. Ekstroissa kuvailu näkövammaisille, ohjaajan kommenttiraita, tv-mainoksia ja traileri. (PS)