Ve­den al­la pie­nen ikänsä viettä­nyt kilt­ti me­ri­hir­viö Lu­ca huo­maa voi­van­sa nous­ta ve­destä ih­mis­ten il­moil­le ja so­peu­tua näi­den maail­maan ha­bi­tus­taan myö­ten. Omin­ta­kei­nen seik­kai­lu ot­taa in­noi­tuk­sen­sa me­ri-ih­mi­sistä ja pu­noo ihas­tut­ta­van puh­toi­sen ja lap­se­no­mai­sen seik­kai­lun, jo­ka tun­tuu jo­pa löytävän ham­paan­sa elämän ero­jen yli par­sies­saan. Pas­ta vir­taa, ve­si ni­vou­tuu ta­ri­naan hie­nos­ti ja lo­pul­ta elämä voit­taa.

Oh­jaa­jal­leen tämä tun­tuu ol­leen rak­kaus­kir­je omal­le lap­suu­del­le Ita­lias­sa, ja lop­pu­tu­los myös huo­kuu tätä jo­kai­sel­la so­lul­laan. Van­git­se­van ko­meas­ti ani­moi­tu ku­va on puh­das, peh­meä ja tur­val­li­sen jän­nittävä ta­val­la, jo­ta vain lap­suu­den muis­tot voi­vat ol­la. Ta­ri­na it­sessään oman paik­kan­sa et­si­mi­sestä ja en­nak­ko­luu­lo­jen voit­ta­mi­ses­ta on pait­si kun­nioi­tet­ta­va myös eläh­dyttävän ai­to ja ins­pi­roi­va.