Toi­nen jat­ko-o­sa ot­taa as­ke­leen oi­keaan suun­taan jättämällä me­ta­ta­son sisä­pii­ri­kik­kai­lut ja puo­li­vil­lai­sen ta­ri­nan­ke­hit­te­lyn taak­seen ja on taas ilah­dut­ta­va esi­merk­ki ajat­te­le­vas­ta ri­kosjännä­ristä. Ai­van al­ku­peräi­sen ta­sol­le ei päästä, mut­ta kauas­kaan ei jäädä.

Nyt­kin on ky­se kos­tos­ta, mut­ta oi­kein päin kään­net­tynä sillä vas­taa­not­ta­ja­na on kie­ro ka­si­no­po­mo (Al Pa­ci­no), jo­ka on roh­jen­nut ku­vi­tel­la pys­tyvänsä vedättämään yhtä Ocea­nin ka­ve­reis­ta. Kiis­ta­ka­pu­la­na on tu­li­terä ka­si­no, jos­ta tu­lee si­ten myös kos­ton luon­te­va vä­li­kap­pa­le. Juo­ni ei herätä ykkö­so­san kal­tais­ta va­rauk­se­ton­ta ihai­lua, mut­ta avau­tuu riittävän vai­heik­kaas­ti ja jou­he­vas­ti ol­lak­seen viih­dyttävä.