Kat­so­ja, jo­ka ei ole ai­koi­naan lu­ke­nut Step­hen Kin­gin kak­sio­sais­ta al­ku­peräis­teos­ta tai vuo­den 1990 mi­ni­sar­jaa te­le­vi­siol­le, luul­ta­vas­ti pitää tästä ko­ke­neem­pia enemmän.

Te­kijät osoit­ta­vat la­ji­tyy­pissä har­vi­nais­ta tyy­li­ta­jua. Uu­si ver­sio hyö­tyy myös siitä, että se kes­kit­tyy en­simmäi­seen koh­taa­mi­seen Pen­nywi­sen kans­sa. Näin ei nähdä aiem­man tv-e­lo­ku­van tek­ni­ses­ti ma­sen­ta­vaa rat­kai­su­koh­taus­ta. Näin tämä­kin täy­tyy ai­ka­naan ar­vos­tel­la ko­ko­nai­suu­te­na, kun It (II) saa­puu le­vi­tyk­seen.

To­ki van­hem­pi ver­sio to­teu­tet­tiin toi­mi­vin ta­kau­min, jon­ka suo­la­na oli seu­ra­ta, mi­ten pää­hen­kilöt muut­tui­vat 27 vuo­den ai­ka­na ja men­neet ta­pah­tu­mat nä­kyivät yhä. Suo­ra­vii­vai­sel­la ja kro­no­lo­gi­sel­la ker­ron­nal­la on myös omat an­sion­sa, ja en­nen kaik­kea se luo sel­keän eron ver­sioi­den vä­lil­le.

Nyt to­sin on­gel­ma on se, et­tei elo­ku­va ole ko­vin pe­lot­ta­va. Bill Skarsgår­din Pen­nywi­se on hie­man lii­kaa fra­mil­la ja liian to­ti­se­na. Tiet­ty sa­la­peräi­syys lisäi­si kat­so­jan tus­kaa. Van­hem­pi, Tim Cur­ryn ver­sio pe­lot­ti, kos­ka hah­mo oli sa­mal­la haus­ka.

Me­ne­tin kiin­nos­tuk­se­ni Kin­gin ro­maa­nei­hin jo 20 vuot­ta sit­ten, mut­ta kä­sittääk­se­ni kir­jai­li­ja sai vä­lillä uut­ta pont­ta proo­saan­sa. Jo­ka ta­pauk­ses­sa olen jo ka­tu­nut, et­ten vai­vau­tu­nut Mus­ta tor­ni –­sar­jan pa­keil­le ja pa­nin ai­koi­naan kier­toon pa­ri­kym­mentä mie­hen teos­ta. Var­sin­kin Hoh­to (1977, kou­lu­ni leh­to­rin Pent­ti iso­mur­sun suo­menn­nos 1985), Ui­nu, ui­nu lem­mik­ki­ni (1983, suo­mek­si 1986) ja SE 1-2 (1986, suo­mek­si 1988) oli­si pitä­nyt säi­lyttää hyl­lyssä.

En ole kos­kaan huo­man­nut ai­na­kaan ko­ti­mai­sis­sa ar­viois­sa kir­jai­li­jaa ke­hut­tu­van poik­keuk­sel­li­sen lah­jak­kaas­ta psy­ko­lo­gi­ses­ta ot­tees­taan. Hän ku­va­si hie­nos­ti ih­mis­ten aja­tuk­sia ja ali­ta­jun­taa, mut­ta eipä hä­nen yh­tey­dessään nos­tet­tu esiin viit­tauk­sia Ja­mes Joy­ceen saa­ti Wil­liam Faulk­ne­riin.

E­lo­ku­va­kin te­kee kun­niaa Kin­gin tee­moil­le. Pel­ko, hä­peä ja vi­ha oh­jaa­vat ih­mistä. Ne luo­daan py­ra­mi­din poh­jal­la lap­suu­des­sa ja nuo­ruu­des­sa. Yhä har­vi­nai­sem­mak­si käyvä ai­to rak­kaus ih­mis­ten vä­lillä on rat­kai­su mie­len järk­ky­mi­seen sen jäl­keen, kun am­mat­ti­lai­set ovat teh­neet voi­ta­van­sa.