Sa­tur­day Night Li­ve -s­hown en­si-il­taan vuon­na 1975 si­joit­tu­va draa­ma­ko­me­dia on rak­kau­del­la pu­not­tu ker­to­mus eläi­mel­li­sen luo­mis­vim­man pul­lo­tuk­ses­ta ja mah­dot­to­man sir­kuk­sen rai­teil­laan pitä­mi­sestä edes yh­den il­lan — saa­ti sit­ten 50 vuo­den — ajan. Ajan­het­keen su­kel­ta­va ja sieltä vain par­kuen pois re­vittävä hil­jai­nen spek­taak­ke­li luo va­paas­ti­hen­gittävän ku­jan­juok­sun, jo­ka mais­tuu yh­deltä rön­syi­levältä sket­si­ka­val­kaa­dil­ta, mut­ta mais­tuu.

Lip­pu­luu­kul­la elo­ku­va jäi pet­ty­myk­sek­si, mut­ta kai­kes­sa tar­koin ku­ra­toi­dus­sa ka­ko­fo­nias­saan trip­pi on sol­ju­va ja ka­lei­dos­koop­pi tur­val­li­sen psy­ke­dee­li­nen. Oh­jaa­ja Ja­son Reit­man (mm. Up in the Air) ki­ristää kel­lo­pe­liä hämäävän kii­reettömäs­ti, eikä ta­ri­naa tun­nu ai­na ole­van sen enempää kuin shows­sa kä­si­kir­joi­tus­ta, mut­ta vai­voin hal­li­tun ka­tast­ro­fin ker­to­muk­se­na tämä on val­loit­ta­va.