Toisen kuolinvuoteella jälleen kohtaavat nuoruuden ystävät purkavat elonsa polkuja solmiakseen jotakin nätisti pakettiin ennen kaiken loppua.
Toisen kuolinvuoteella jälleen kohtaavat nuoruuden ystävät (Tilda Swinton ja Julianne Moore) purkavat elonsa polkuja solmiakseen jotakin nätisti pakettiin ennen kaiken loppua. Korostetun sommitellusti, elokuvamaisen teatraalisesti ja silti minimalistisen näytelmämäisesti soljuva draama punoo mykistävän arvoituksen kuolemasta.
Nätti ja näyttävä elokuva leikkaa ja liimaa otoksia ihmisten elämästä ja eletyistä miljöistä tavalla, joka vaatii auteurin paloa ja menestyksen tarjoamaa palomuuria valintojen keskinkertaistamisen vaatimuksia vastaan. Kokonaisuus on ihmeellisen vapaasti hengittävä ja kuitenkin enemmän tarkasti kuratoitu kuin rönsyilevä. Merkityksettömän dialogin kautta tuntuu välittyvän enemmän koetusta elämästä uutettua merkitystä kuin aivosolut pystyvät kerralla käsittelemään.
Skarppi ja värikylläinen kuva vaikuttaa hitusen muilutetulta väripaletiltaan, mutta kylmät kirkkaat sävyt istuvat tarinaan. Jälki on kuristettun lämminhenkistä langettaen yksittäisen lämpimän valonsäteen Tilda Swintonin kalman kalpeille kasvoille - tai vetäen nuoruuden takaumat polaroid-patinan läpi. Kokonaisuus on kiehtova, ylivedetyn realistinen.
Minimalistisesti koottu ääniraita pitää dialogin terävönö kaiken keskiössä kuin pimeyden keskelle rakennetulla teatterilavalla. Appelsiinitäysmehua tuhdimmin lausutut vuorosanat on siivottu liki kaikesta luontaisuudesta, mutta se vähä mitä on jäljellä tuntuu siksi sitäkin elävämmältä. Vaikutelma on sama kuin mustavalkoklassikoiden auktoriteetilla lausutussa dialogissa, mutta nyt kuosi on ehdottoman modernia.
Ekstroissa kaksi juontamatonta koostetta kuvauksista (4 min.) ja musiikkiraidan äänityksestä (3 min.). (IJ)