C­har­les M. Sc­hulz loi Te­na­vat jo 1950-lu­vul­la, mut­ta vas­ta seu­raa­vam vuo­si­kym­men opis­ke­li­ja­lii­keh­dintä loi hu­maa­nis­ta sar­ja­ku­vas­ta fad-il­miön. Suo­mes­sa suo­suo oli suu­ri 1970-lu­vun tait­tees­sa jul­kais­tu­jen ku­va­kir­jo­jen ja in­nok­kaas­ti al­ku­peräistä sar­ja­ku­vaa jul­kai­se­vien sa­no­ma- ja ai­ka­kaus­leh­tien an­sios­ta. Ani­maa­tiot jäivät vä­hemmäl­le huo­miol­le.

Syy­kin on selvä. Ar­kist­ri­pillä on hel­pom­pi ku­va­ta las­ten neu­roo­se­ja kuin pitkähkössä elo­ku­vas­sa. Draa­man kaa­ri on sar­ja­ku­vas­sa na­pa­kam­pi. Mut­ta nos­tal­giat­rip­pinä nämä to­ki toi­mi­vat. Mer­kittä­vintä on ehkä se, ani­maa­tio on uut­ta tuo­tan­toa eli Te­na­vien fi­lo­so­fial­le on ylipäätä vielä si­jaa ny­ky­maail­mas­sa.