Woods­tock 40 -juh­la­vuo­den hel­mek­si jää uu­si ver­sio Mic­hael Wad­leig­hin do­ku­ment­tik­las­si­kos­ta, eikä suin­kaan huip­puoh­jaa­ja Ang Leen draa­mae­lo­ku­va, jo­ka ku­vaa po­pu­laa­ri­kult­tuu­ri­sen ke­hi­tyk­sen ve­den­ja­ka­ja­na pi­det­tyä fes­ti­vaa­lia van­hem­pien­sa rän­sis­ty­neen lo­ma­kylän st­res­saan­nut­ta­man juu­ta­lais­nuo­ru­kai­sen näkö­kul­mas­ta.

E­lo­ku­va al­kaa pe­rin laa­haa­vas­ti ja ke­hit­tyy lo­pul­ta ai­ka osu­vak­si­kin ajan­ku­vak­si. Oh­jaa­ja Lee ei tyy­dy tois­ta­maan fes­ti­vaa­lin ku­lu­neim­pia kli­seitä, vaan va­lit­see mu­kaan muu­ten hy­vin vuot­ta 1969 ku­vaa­vaa rock­mu­siik­kia, ku­ten Art­hur Leen joh­ta­man Lo­ven Fo­re­ver Chan­ges LP:n ”T­he Red Te­lep­ho­ne” ja Door­sin Mor­ri­son Ho­te­lin ”­Mag­gie M’­Gill”. Mu­siik­ki jää ai­ka­lail­la ta­ka-a­lal­le alas­to­mi­na hei­lu­vien hip­pien ja pai­kal­lis­ten si­ka­nis­ko­jen vä­lis­ten so­siaa­lis­ten ja hen­kis­ten han­kaus­pin­to­jen val­la­tes­sa alaa. Mut­ta lo­pul­ta kä­teen jää ku­val­li­nen ver­sio juu­ta­lai­sen nuo­ren mie­hen frust­raa­tiois­ta ja va­pau­tu­mi­ses­ta. Elo­ku­va kan­nat­taa to­ki kat­soa, mut­ta en­nem­min luen Phi­lip Rot­hin ro­maa­nin.

E­lo­ku­van kun­niak­si täy­tyy sa­noa, että se näyttää pal­jon alas­to­muut­ta luon­nol­li­ses­ti ja il­man, että se lip­sah­tai­si edes het­kittäin por­nog­ra­fian puo­lel­le. Tie­tys­ti mu­ka­na on myös kuu­mia ho­mo­mies­ten suu­del­mia kuin muis­tu­ma­na Bro­ke­back Moun­tai­nin cow­boy­sek­sistä.