Mo­net ih­mi­sen nä­kemät pai­na­jai­set ovat pe­rin ylei­siä. Lentä­mi­nen, vä­ki­jouk­koon jou­tu­mi­nen alas­ti ja tah­mea juok­su ovat täl­lai­sia. Luu­len­pa hy­vin ylei­sen unen liit­tyvän myös iso­jen kis­saeläin­ten hyökkäyk­seen. Roar on täl­lai­nen uni, vaik­ka se ei ole kau­hue­lo­ku­va.

Roar ker­too Af­ri­kas­sa toi­mi­vas­ta in­to­hi­moi­ses­ta kis­saeläin­ten hoi­ta­jas­ta, jon­ka työhön per­he tu­lee tu­tus­tu­maan.

Tämä on luul­ta­vas­ti kaik­kien ai­ko­jen vaa­ral­li­sin elo­ku­va ja ni­me­no­maan te­kijöil­leen. Elo­ku­vas­sa käy­te­tyt lei­jo­nat, tii­ke­rit, ja­guaa­rit, leo­par­dot ja puu­mat oli­vat kaik­ki ih­mis­ten kas­vat­ta­mia, mut­ta jo nii­den ku­vaa­mi­nen ja nii­den lei­kis­ke­ly käy hel­pos­ti hen­gen pääl­le. Esi­mer­kik­si pää­ku­vaa­ja­na toi­mi­neel­ta Jan De Bon­til­ta pyyhkäis­tiin ko­ko pää­la­ki pos­kel­le. Ih­me kyllä kaik­ki ih­mi­set sel­vi­sivät elos­sa.

Ku­vauk­sis­sa eläi­miä koh­del­tiin helläs­ti, mut­ta ku­vaus­pai­kal­le is­ke­nyt tul­va koi­tui muu­ta­man yk­silön koh­ta­lok­si. Luon­to ei ol­lut suo­ra­nai­nen tap­pa­ja, vaan si­vii­lien tur­val­li­suu­des­ta huo­les­tu­neet po­lii­sit, jot­ka am­pui­vat pää­hen­kilönä toi­mi­neen ko­mea rho­de­sian­lei­jo­nan.

E­lo­ku­va sai in­noi­tuk­sen­sa jo 1960-lu­vul­la, kun Born Free (1963) tah­koi dol­la­rei­ta. Hitch­coc­kin Lin­nuis­sa näy­tel­lyt Tip­pi Hed­ren yh­dis­ti mo­lem­mat elo­ku­vat mie­hensä Noel Mars­hal­lin kans­sa. Vii­mei­nen pon­nin tu­li Af­ri­kas­sa, missä Mar­hall nä­ki metsän­var­ti­jan ta­lon täynnä lei­jo­nia.

Roar näyttää mil­tei ko­ko kes­ton­sa ajan sitä, mitä ei oi­keas­taan missään Tar­zan-e­lo­ku­vas­sa näh­ty mi­nuut­tia­kaan: luon­nol­li­sen näköi­siä koh­taa­mi­sia iso­jen kis­so­jen kans­sa. Ku­ten al­ku­teks­teissä vih­ja­taan, kä­si­kir­joi­tuk­ses­ta ei oi­kein voi­nut pitää kiin­ni eli eläin­ten mie­len­lii­kah­dus­ten mu­kaan edet­tiin. Tähän elo­ku­va ta­hal­laan ka­rah­taa, sillä per­he pa­ke­nee eläi­miä ta­lon neljässä ker­rok­ses­ta lo­put­to­miin. Kis­sat ha­lua­vat vain leik­kiä, mitä pa­ke­ni­jat eivät tiedä. Tun­tuu ai­ka eri­koi­sel­ta, kun huo­maa nau­ra­van­sa kom­mel­luk­sil­le.

Hed­re­nin ja per­he, Me­la­nie Grif­fith etu­nenässä, käytännössä eli ko­to­naan iso­jen kis­so­jen kans­sa. Ko­ke­mus­ta siis riittää, mut­ta niin vain kaik­ki sai­vat osa­na ku­vaus­ten tuok­si­nas­sa. Kai­ken hui­puk­si hy­vin kal­liik­si käy­nyt elo­ku­va oli flop­pi, kun vih­doin en­si-il­taan pää­ty­nyt elo­ku­va jäi kah­den muun lei­jo­na-ai­hei­sen te­ke­leen jal­koi­hin.