TV-uutisten kevennyksiä tekevä uutisryhmä sattuu paikalle kun paikallisessa ydinvoimalassa jyrähtää.
TV-uutisten kevennyksiä tekevä uutisryhmä sattuu paikalle kun paikallisessa ydinvoimalassa jyrähtää. Muutaman minuutin mittainen intensiivinen tapahtumajakso ohitetaan rutiinina ja suuri yleisö halutaan pitää vaiheista pimennossa, mutta kaikki eivät valkopesua niele.
Jane Fonda on urallaan vakavampiin töihin pyrkivä reportteri, Michael Doglas tämän epäsäntillinen kameramies ja kerrankin vakavailmeinen Jack Lemmon ydinvoimalla käyvä insinööri. Jack Lemmon joutuu tässä kovimman paikan eteen, mutta koko näyttelijäkaarti tekee rooleissaan elävän vetoavat suoritukset — ja saman voi oikeastaan sanoa kaikista pienten sivuosienkin näyttelijöistä.
Tarinan perusasetelma on paljon velkaa Karen Silkwoodin tapaukselle, kuten tekijät myöntävät, mutta tämän päälle on punottu komea ja hurjiin mittoihin kirivä ydinjännäri. Tekijöiden kiinnostus tarinaan kumpusi ydinvoiman vastustamisesta, ja aktivismia käytetään tarinassa hyvin, mutta yksioikoisen propagandan sijaan kyse on ajatuksia herättävästä jännäristä, joka vie epähumaanin korporaation karrikatyyrin vastenmielisiin mittoihin. Sillä, että kyse on ydinvoimasta on oikeastaan lopulta eniten merkitystä siksi, että korporaatiomiesten häikäilemätön dollareiden mukaan johtaminen riskeeraa kaiken silloinkin kun kyse on ydinvoimasta — mutta samansuuntaisia tarinoita on toki nähty sairaalamaailmaan ja jenkkien avaruusohjelmaan sijoittuna.
Elokuvan nimi tulee reaktorin sydämen sulamisonnettomuudesta, jossa ylikuumentunut ydinpolttoaine sulattaa reiän reaktorin ja maankuoren läpi aina Kiinaan asti. Lennokkaasti nimettyä onnettomuutta ei ole onneksi koskaan aivan tapahtunut, mutta vain pari viikkoa elokuvan ensi-illan jälkeen tarusta oli tulla totta Three Mile Islandin voimalassa Yhdysvalloissa.
Erinomainen kuva on virheettömän vakaa ja kiitettävän jäsentynyt Jane Fondan hymykuoppia ja Jack Lemmonin sänkeä myöten. Väritoisto on ajankuvan mukaisesti patinoitua, mutta luonevaa ja tyylikästä. Musiikkia käytetään alussa hyvin tunnelman luontiin, mutta sen jälkeen musiikkiraita vaikenee efektien vetämän hyperrealismin tieltä. Kokonaisuus on onnistunut ja tuo jännityksen välittömästi myös kotiteatteriin.
Ekstroissa erinomainen kaksiosainen retrospektiivinen making of (58 min.) ja poistettuja kohtauksia (4 min.). (IJ)