Quen­tin Ta­ran­ti­non pa­ras puo­li oh­jaa­ja­na tai­taa ol­la se, että hän te­kee it­sel­leen ja vain it­sel­leen elo­ku­via. Tai ai­na­kin hän saa asian näyttämään sel­lai­sel­ta.

O­li­pa ker­ran…­Hol­lywoo­dis­sa on hä­nen yh­deksäs oh­jauk­sen­sa ja kuu­luu eittämättä par­haim­mis­toon he­ti kol­men en­simmäi­sen jäl­keen. Si­joit­tuu vä­hintään­kin pis­te­si­joil­le.

Ku­ten elo­ku­van ni­mestä voi­daan pää­tellä ky­seessä on sa­tu elo­ku­va­kau­pun­gis­ta la­dat­tu­na mas­sii­vi­sel­la määrällä anek­doot­te­ja, juo­ru­ja ja kas­ku­ja. jot­ka on se­koi­tet­tu so­pi­vaan määrään to­del­li­sia ta­pah­tu­mia. Kui­ten­kin ky­seessä on puh­das­piir­tei­nen if-la­ji­tyy­pin edus­ta­ja, jo­ka lei­kit­te­lee aja­tuk­sel­la: jos­pa oli­si­kin käy­nyt ai­van toi­sin.

Vi­deo­puo­lel­le siir­ryttäessä on enää vai­kea spoi­laa­mal­la pi­la­ta ke­nenkään nau­tin­nol­la, jo­ten Char­lien Man­so­nin per­heestä ja sen suo­rit­ta­mis­ta kuu­lui­sis­ta mur­his­ta on ky­se. Ta­ran­ti­no ku­vaa hie­nos­ti, kuin­ka mo­ni his­to­riaan suu­re­na kään­ne­koh­ta­na nous­sut tra­ge­dia saat­taa ol­la hy­vin­kin kiin­ni puh­taas­ta sat­tu­mas­ta.

E­lo­ku­va on jul­me­tun pitkä, mut­ta enpä pitkäs­ty­nyt. Ei edes tyttä­re­ni, jo­ka ei ol­lut kos­kaan kuul­lut­kaan näyt­te­lijä Sha­ron Ta­ten mur­has­ta. To­ki ”ih­mi­sen poi­ka” Man­son oli hä­nel­le tut­tu.

E­lo­ku­va toi­mi­nee mo­nel­le pon­nah­dus­lau­ta­na tu­tus­tua yk­si­tyis­koh­tai­ses­ti ky­sei­sen hip­pi­kul­tin kou­ke­roi­hin. Ah­dis­tus­her­kil­le en sitä to­sin suo­sit­te­le. Mut­ta tätä elo­ku­vaa suo­sit­te­len. Hur­jim­mat kat­so­vat tämän perään Yle Aree­nan lo­ka­kuus­sa 2020 tar­joa­man Man­son-do­ku­men­tin, jo­ka näyttää "ka­don­neil­la nau­hoil­la" ja kar­mi­val­la ta­val­la, mil­lai­sia per­heen tytöt tähän ai­kaan oi­keas­ti oli­vat.

It­se elo­ku­va oli­si haus­ka ko­kea pa­ri­kym­mentä vuot­ta van­hem­man suo­ma­lai­sen kans­sa, jo­ka kat­soi meil­le 1960-lu­vul­la vyö­ry­neet te­le­vi­sion län­nen­sar­jat (Vir­gi­nia­lai­nen, Län­nen­tie) ja ri­kos­sar­jat (I­ron­si­de ai­na­kin, Lah­jo­mat­to­mat).

O­man maus­teen­sa an­ta­vat Ste­ve Mc­Queen ja Bru­ce Lee. Ser­gio Cor­buc­ciin ja ita­lia­lai­seen ta­paan tehdä länkkä­reitä Es­pan­jan Al­me­rias­sa oli­si voi­tu pa­neu­tua syväl­li­sem­min­kin.

Ai­noa silmän­kur­tis­tus joh­tuu epäi­lystä. Las­kel­moi­ko oh­jaa­ja Ta­ran­ti­no hyvän ystävänsä Har­vey Weins­tei­nin var­jon las­keu­tues­sa kaik­kien pik­ku­so­vi­nis­tien yl­le? Toi­saal­ta Man­so­nin tyttöjä ei ku­va­ta minään jär­jen jät­tiläi­sinä. Mut­ta Sha­ron Ta­ten koh­dal­la Ta­ran­ti­no an­taa ural­leen har­vi­nai­sen em­paat­ti­sen näytön.

It­se lii­mau­dun ame­rik­ka­lai­sen ros­ka­viih­teen pa­riin vas­ta vuo­des­ta 1972, jo­ten ai­ka­lais­ko­ke­muk­set al­ka­vat siitä.

Voi­sin mil­tei lyödä ve­toa, että Ta­ran­ti­no siir­tyy jos­sain vai­hees­sa te­kemään kol­laa­sin 1970-lu­vul­ta, jol­loin am­men­net­ta­vaa riittää mil­tei enemmän. Nos­tal­gi­siin muis­toi­hin kuu­lu­vat muun muas­sa Ba­na­cek, Ko­jak, Kuu­den mil­joo­nan dol­la­rin mies, Ri­kas ra­kas köyhä va­ras, Stars­ky & Hutch. Myös bri­teistä löy­ty­si il­ka­moi­ta­vaa: Vei­ja­rei­ta ja py­hi­myk­siä, Sa­fii­ri ja Teräs, Col­ditz, Van der Valk (van­hem­pi ver­sio). Ku­ti­mik­si oli­si kui­ten­kin han­ka­la löytää jo­tain niin jä­ri­syttävää kuin Man­son-mur­hat.